Travel truly is the only thing you can buy that makes you richer

Kymmenen päivän Malesian matkalta on nyt kotiuduttu. Tai no, oikeastaan saavuin jo launtain ja sunnuntain välisenä yönä, mutta en päässyt kirjoittamaan blogia, koska asuntola päätti ottaa kaikki lomalta palanneet vastaan wifi-ongelmilla. Mutta kai jollain tavalla ehkä olikin ihan hyvä pyhittää yksi päivä lepäämiselle ja kokemusten sulattamiselle. Unta oman huoneen rauhassa tosissaan kaipasin, hostelleissa kun en vaan saa nukuttua kunnolla.

Lähtöä edellisenä iltana kirjoitin englannin literature review'n (ei nimestään huolimatta todellakaan mikään kirja-arvostelu...) ensimmäisen luonnoksen ja pakkasin pienehkön oranssin treenilaukun. Olin  koko ajan olettanut lentoni lähtevän illalla, mutta onneksi tarkistin ajan, sillä se lähtikin jo 10:45. Hups. Ensiksi lennettiin melkein 4h Kuala Lumpuriin, josta matka jatkui Langkawin saarelle. Siellä vietin 5 päivää kouluni suomalaisten vaihtareiden kanssa, 2 päivää yksin ja sitten lensin vielä 2 päiväksi Kuala Lumpuriin. 

Loma keskellä koulujaksoa oli aivan mahtava akkujen lataamiseen, vaikka ei matkalla ihan hirveästi tullutkaan levättyä. Kuitenkin, kun ei tarvitse murehtia mistään muusta kuin nykyhetkestä, pystyy vain laittaa aivot narikkaan ja aurinkolasit naamalle. Langkawin rantakiskalta tarttuikin mukaan 3:lla eurolla feikit Guccin lasit :D Harmi, ettei niistä saa pois Guccin logoa, koska muuten mielelläni käyttäisin laseja muuallakin.

Kun katselin laskeutuvan lentokoneen ikkunasta vieri viereen kasvatettuja palmupuita, en voinut kuin tuntea onnellisuutta. Välillä melkeinpä tuntuu kuin heräisin todellisesti eloon vasta kun kuulen kuulutuksen lentokoneen laskeutumisesta. Rakastan kävellä tuntemattomia katuja, mutta myös sitä tunnetta kun joku aiemmin vieras paikka muuttuu tutuksi. Tällä matkalla havahduin pari kertaa ajattelemaan, että olin kuin unessa; yhtäkkiä olin jossain aivan uudessa ja tuntemattomassa paikassa, mutta en ikinä kyseenalaistanut todellisuuttani. Minä vain sopeuduin ja elin vallitsevien normien mukaan. Tavallista arkeani en edes ajatellut monesti, antauduin vain täysillä elämän vietäväksi. Elin hetkessä kerrankin.

Tämä matka oli loistava yhdistelmä kavereita (tai no, minä paremmin tutustuin vaihtareihin vasta Malesian auringon alla) ja sooloilua. Vuosi sitten pääsiäisenä lähdin ensimmäiselle matkalleni yksin, Pattayan turstirysään, ja nyt olin Kuala Lumpurin miljoonakaupungissa. Pakko myöntää, että olen kyllä tykästynyt sooloiluun. Vaikka onhan jonkun kanssa kokemusten jakamisessakin puolensa (ja siinä, että saa helposti matkakuvia omalla pärställä varustettuna :D). Yksin matkaillessa kuitenkin pääsee tutustumaan itseensä ja kykyihinsä eri tavalla ja on helpommin sosiaalinen muiden kanssa.

Ensimmäinen ajatukseni Kuala Lumpurin kentällä oli, että olen aivan eri maailmassa kuin mihin olen tottunut. Malesia on muslimimaa ja vähän jännitti, kuinka se vaikuttaa esim pukeutumiseen. Minulla ei ollut mukana kuin kaksi polvet peittävää vaatekappaletta ja yli 30 asteen helteessä en mielelläni olisi käyttänyt housuja. Langkawilla ja Kuala Lumpurissa pystyi pukeutumaan oman mielen mukaan, ottaen tietysti huomioon, ettei kannikat vilku koko maailmalle ja uskonnollisiin paikkoihin mennessä piti tietysti peittää niin polvet kuin olkapäätkin. KL:ssä pukeuduin Langkawia peittävämmin, vaikka se ei kansainvälisessä kaupungissa välttämättä olisi ollut tarpeellista. Halusin sulautua paikalliseen väestöön, enkä kiinnittää itseeni liikaa huomiota.

Langkawilla sai kuulla kymmeniä huuteluita ja auton tööttäyksiä aina ulos lähtiessä ja jos huutelijoihin ei kiinnittänyt mitään huomiota, kuului takaa yleensä jotain jupinaa siitä, kuinka "rude" on. Kaverin kanssa keskusteluni keskeyttäminen turhilla cat callingeillahan ei tietysti ole epäkohteliasta, ei. Kuala Lumpurissa tuli vähemmän huutelua, mutta yksin kävellessäni sain kyllä paljon katseita. Siltikään kummassakaan paikassa en kokenut oloani epäturvalliseksi kertaakaan. Kukaan ei ikinä lähtenyt seuraamaan tai tulistunut välinpitämättömyydestä kovasti. Paras tapa ehkä olisi vastata kaikkiin moikkauksiin takaisin kävelyn lomasta, mutta itse en ihan oikeasti jaksanut vaivautumaan.

Menomatkalla KL-Langkawi lentoni myöhästyi parilla tunnilla, mutta se oli ilmoitettu jo hyvissä ajoin etukäteen ja oikeastaan siirtyminen vain teki vaihdostani stressittömän. Paluumatkalla sen sijaan asia oli eri. Heti portille tullessa tiedettiin lennon olevan myöhässä puoli tuntia. Lopulta se venyi tuntiin. Pääsimme vihdoin kävelemään lentokonetta kohti, mutta yhtäkkiä ihmisiä ei enää päästettykään sisään, vaikka puolet jo istuivat paikoillaan. Palasimme lähtöaulaan. Henkilökuntaa ei ollut mailla halmeilla. Koska lentokoneeseen päässeet ihmiset eivät koskaan palanneet, päättivät loputkin ihmisistä mennä paikoilleen. Kaikki istuivat aloillaan n. 1,5h alkuperäisestä lähtöajankohdasta. Sitten kapteeni kuulutti, että meidän piti vaihtaa lentokonetta vian vuoksi. Ei siinä mitään, mutta olisi ollut kiva saada informaatiota kaiken häslingin keskellä. Korvaukseksi emme saaneet edes vesilasillisia, vaikka Macauhun laskeuduimme melkein kolme tuntia myöhässä. En edes muista viime kertaa kun lensin ilman mitään ongelmia. Mutta kaipa se on hinta, jonka olen valmis maksamaan seikkailuhalustani.