Kuala Lumpurin Batu Caves vaikutti

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ensimmäisenä aamunani Kuala Lumpurissa heräsin auringonnousun aikaan, kirjaimellisesti, ja kyseistä tapahtumaa hostellin taloyhtiön kattoaltaalla ihasteltuani, tilasin Grabin (vrt Uber) Batu Caves'lle. Kyseinen paikka oli alusta asti prioriteettilistani kärjessä Kuala Lumpurin nähtävyyksistä ja voin sanoa, ettei se todellakaan pettänyt oletuksiani.


Olin suunnitellut meneväni luolille paikallisjunalla aidon budjettimatkailijan tyyliin, mutta kun hostellin check inin yhteydessä halusin hieman jutustella lisää ja kysyä tarpeettomasti lisäohjeita nähtävyydelle, selvisikin, että kyseinen junalinja oli remontissa. Työntekijä suositteli junan ottamista lähimmälle käytössä olevalle pysäkille, Sentul Timurille ja sieltä Grabilla tai taxilla matkan jatkamista. Huomasin nopeasti, että Grab suoraan hostellilta luolille oli vain n. 1€:n kalliimpi kuin juna-asemalta, johon olisi myös kuulunut junamaksu tietysti, joten päätin olla laiska (vai fiksu?) ja saapua paikalle yksityiskuljetuksella kuin mikäkin. Olin aina olettanut Batu Caves'ien olevan kaukana kaupungista, mutta todellisuudessa sinne ei ajanut puolta tuntia pidempää.

Batu Caves oli varsin hiljainen aamukahdeksan aikoihin. Hikihelle ei vielä ollut iskenyt, eikä paikalla ollut paljoa ihmisiä. Puluja sen sijaan oli niin paljon, että hirvitti lintuja pelkäämätöntäkin. Alue ei ollut hirveän suuri ja käppäilin ympäriinsä jonkin aikaan. Pääluola valtavan kultapatsaansa kanssa komisteli kaiken keskiössä, mutta halusin ennen sinne menoa katsoa muuta menoa. Vasemmassa reunassa oli Ramayana Cave, jonka edessä komisteli apinaa muistuttava turkoosi patsas. Kyseinen luola ei kuitenkaan ollut vielä auki, joten päätin käydä syömässä jotain odotellessani. En ollut syönyt mitään aamupalaksi, koska hostellin lähiostari ei ollut niin aikaisin auki.


Valitsin ravintolaksi yhden alueen intialaisista (?) paikoista ja hetken seinällä olevaa kuvamenuta tutkittuani lompsin sisään. Minut otti vastaan vanhempi tarjoilija, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Tilasin summamutikassa valitun leivän seinältä. Mies sanoi jotain leivästäni. Kyllä, kyllä, juuri sen haluan. Lisää puhetta. Sitten minulle valkeni, ettei kyseistä leipää ollut tarjolla. Vaihdoin tilausta toiseen satunnaiseen leipään ja otin kylkipojaksi coca colan.

Istuin alas ja katselin suoraa edessäni olevaa kultaista Muruganin patsasta ja vieressäni istuvaa suurta joukkoa intialaisia miehiä. Yksinäinen nuori blondi tyttö intialaisessa ravintolassa pyhän Hindi-nähtävyyden edessä ennen aamu yhdeksää sai pari kysyvää katsetta osakseen. Tarjoilijani toi eteeni kolme kastikepurkkia, joista entten tenttenillä valitsin yhden ja kauhoin sitä lautaselleni. Leipä syötiin tietysti käsin. Hyvää ja halpaa.


Ramayana Cave ei ollut suosittu, mutta en tajua miksi. Ehkä naurettavan pieni sisäänpääsymaksu karkoitti monet pois, pääluola ei nimittäin maksa mitään. Luolan seinustat olivat täynnä pieniä, välillä varsin kummallisia patsaita, jotka esittivät erilaisia tarinoiden (?) pätkiä. En päässyt oikein perille niiden tarkoituksesta, mutta nautin kyllä taiteen ja kulttuurin kannalta jokaisesta asetelmasta. Luolan perällä oli portaat korkealle ylös ja niitä lähdin kipuamaan hiki kirjaimellisesti otsalta tippuen vain saadakseni selville, ettei siellä ollut yhtään mitään. Pari hassua tippukiveä vain.


Päivän päähuipennus oli tietysti kuuluisia punaisia portaita kiipeäminen. Temppelialue oli monista paikoista korjauksessa ja pakko kyllä myöntää, että nähtävyys on varmasti parhaat päivänsä nähnyt. Onneksi sen arvo kuitenkin tunnistetaan ja alue pystytään kunnostamaan ainakin jollain määrin, eikä sen anneta vain rapistua entisestään. Punaraidallisten portaiden yläpäässä oli kyltti, jossa vierailijoita pyydettiin kantamaan ämpärillisiä hiekkaa peremmälle luolaan rakennustalkoita auttaakseen. Tuntui jotenkin voimaannuttavalta auttaa niin tärkeän paikan kunnostuksessa. Samalla myös tajusi kuinka vaikea paikka Batu Caves on huoltaa; työmiehet joutuvat kapuamaan portaat helteessä vähintään kerran päivässä ja kaikki materiaalit pitää myös tuoda ylös.


Harvoin "vaikutun" mistään paikasta, mutta Batu Caves sykähdytti. Vaikka siellä ei ole kultapatsasta lukuun ottamatta mitään ns. wow-efektistä, olin myyty. Ehkä se oli jotain taikaa ilmapiirissä. Luolan sisällä oli paljon apinoita, jotka pelostani huolimatta eivät yrittäneet varastaa turistien kännyköitä tai muita arvotavaroita. Ruokaa ne kyllä halusivat. Apinat olivat kesyjä ja leikkisiä, enimmäkseen keskenään. Luolassa oli mies, luultavasti päivittäin, joka toi apinoille vettä ämpärissä ja antoi heille pähkinöitä. Sain itsekin syöttää kahta apinaa.

Taisin viettää luolan sisällä melkein kaksi tuntia, enimmäkseen "apinatasanteella", eli luolan korkeimmassa kohdassa. Ihmiset olivat ystävällisiä toisilleen ja kaikki vaikuttivat autuaan onnellisilta. Kaikki vain nauttivat luolien tunnelmasta ja tuntuivat jättäneen murheet ulkopuolelle. Tyyneyden rikkoi ainoastaan välillä temppelin sisään tuleville apinoille räyhäävä mies.


Kun vihdoin astuin takaisin päivänvaloon, sain huomata turistimassojen ja kuumuudeen saapuneen. Kello oli vasta noin yksitoista, mutta pelkkä portaissa alas tuleminen nosti hien pintaan. Kannattaa siis mennä paikalle ennen kun aurinko alkaa tosissaan porottaa, mikäli mielii olla jossakin määrin edustava, eikä joutua ottaa taukoja joka toisen portaan kiipeämisen jälkeen. Uskonnollisuuden takia Batu Caves'illa pitää peittää olkapäät ja polvet, mikä tietysti lisää oman haasteensa helteeseen.

Kaikille Kuala Lumpuriin eksyville suosittelen ehdottomasti Batu Caves'ia. Se on hyvä paikka hiljentyä kaupungin vilskeestä ja nähdä Malesian monipuolista kulttuuriperimää. Itse olin oikein yllättynyt siitä, kuinka myyty olin kyseisestä paikasta. Ehkä siellä tosiaan on jotain taianomaista ilmassa.
Post Comment
Lähetä kommentti