Vietnamilaisella kokkauskurssilla (en osaa kokata)

torstai 18. tammikuuta 2018

Elämässä pitää aina ylittää itsensä, eikös? Niinpä päätin kokeilla jotain aivan uutta Hoi Anissa ja varasin itselleni paikan yhden päivän kokkauskurssilta. Ruoanlaittotaitoni rajoittuvat pastaruokiin ja pakastekeittojen keittämiseen (Macaussa olen myös masteroinut pakaste-dumplingsien valmistamisen jalon taidon), joten kurssia varatessa meinasin jänistää koko jutusta. Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin, sillä kokemus oli varmaan kaikista mieleenpainuvin koko matkalta.

Kurssin nimi oli Thuan Tinh Island Cooking Tour, enkä voi suositella sitä tarpeeksi. Minua tultiin hakemaan hotellilta 8:30 taxilla, jossa oli sisällä jo Aussi-perhe, joista mainitsin hieman edellisessä postauksessa. Meidät ajettiin vanhaan kaupunkiin paikkaan, jossa muut kurssilaiset olivat jo odottamassa. Meitä oli kaksitoista, puolet 20-30 vuotiaita ja puolet 40+. Ja sitten tietysti 10-vuotias Ally (, joka ei jäänyt yhtään muiden jalkoihin kokatessa).


Ensimmäinen aktiviteetti oli mennä paikalliselle marketille ostamaan raaka-aineita, joilla tulisimme kokkaamaan. Marketti oli värikäs, äänekäs, täynnä ihmisiä, sekä paikka, jossa en varmasti olisi käynyt itsenäisesti. Todellakin näkemisenarvoinen paikka. Oli hienoa nähdä paikallisten elämää ja kuten huomaa, marketti oli erittäin kuvauksellinen haha.

Marketti oli aivan sataman vieressä ja sieltä hyppäsimmekin puiseen veneeseen, jolla ajoimme viitisentoista minuuttia. Vaihdoimme vielä kahteen pienempään veneeseen, joita kumpaakin souti (tai siis melalla potki pohjasta vauhtia) paikallinen nainen. Ajoimme vesikookospuu-istutusten (?) ohi saareen, jossa varsinainen kurssi tapahtui.


Ihan aluksi saimme kokeilla riisimaidon tekoa, johon kuulemma oikeasti menisi kolmisen tuntia. Itse väsyin jo parissa minuutissa hah. Asetuimme kokkauspöydillemme suuren katoksen alle ja kokkimme aloitti kurssin. Hän oli hauska ja puhui hyvää englantia.

Jokaisen ruokalajin teko alkoi yhteisellä demonstraatiolla, jossa kerrottiin tarvittavat ainekset, niiden määrät ja mitä tehdä ja missä järjestyksessä. Olin aivan kauhuissani, sillä en millään voisi muistaa kaikkea. Onneksi mausteiden määriä huudeltin kokkauksen aikanakin tyyliin "half, one, half" (lusikallista) ja sitten piti vain muistaa milloin puhuttiin mistäkin. Jos oli aivan hukassa, kierteli pyödillä apuri, joka ei puhunut mitään parasta englantia, mutta osasi auttaa jos näytti peuralta ajovaloissa. Itse yritin kopioida vieressäni olevalta saksalaiselta pojalta mahdollisimman paljon, mutta hän oli selvästikin edistynyt kokki, joten jäin hetkessä jälkeen. Ei se mitään, sain kaiken valmiiksi itsekin ajallaan. Ja ihme ja kumma, kaikki tekeleeni maistuivat hyvälle!


Jokaisen ruokalajin välissä oli tauko, jolloin söimme tekeleemme ja kävimme haistelemassa sivupöydällä olevia patoja, jotka olimme laittaneet tulille aivan ensimmäiseksi. Käyttäisimme lientä viimeiseen ruokaan sen muhittua 1,5h. Kokkaaminen oli helppoa, koska demonstraation aikana työntekijät valmistelivat työpisteemme niin, että siinä oli ainoastaan kyseisessä ruoassa tarvittavat ainekset ja niitä juuri oikea määrä. Jos kotonakin joku preppaisi ruokani ja siivoisi jälkeni, saattaisin kokata ahkerammin :D Parasta oli, että kurssihintaan (35 USD) kuului tuore, itsevalmistettu passion fruit -mehu, jota kaadettiin lisää laseihimme sitä mukaan kuin sitä joimme. Nam.

Tässä vielä kaikki annokset (jos on allergioita tai on kasvissyöjä/vegaani, voi siitä etukäteen ilmoittaa ja sitten saa hieman eri reseptit):

Katkarapu spring roll ja maapähkinäkastike

Vietnamilainen pannukakku riisipaperissa (välissä salaattia) ja tulinen kastike

Nuudeleita kastikkeessa ja pihviä (designin sai suunnitella itse)

Hanoi-tyylinen pho

Lopuksi saimme reseptit itsellemme ja minibussi ajoi meidät takaisin kaupunkiin. Sai itse toivoa, halusiko jäädä vanhaan kaupunkiin vai palata hotellille. Ryhmällämme oli koko ajan hyvä meininki ja jälkiruoka-ananasten aikana ehdin hieman jutella vieressäni olevan saksalaisen kanssa ja kysellä South East Asia -vinkkejä.

Kuten alussa mainitsin, tämä kurssi oli todellakin yksi matkani kohokohtia. Oli kiva kokeilla jotain aivan uutta, nähdä erilaisia paikkoja kuin missä itse liikuin ja sosialisoida muiden matkaajien kanssa. Yleensä en tee ohjattuja aktiviteetteja, mutta Hoi Anin molemmat retket olivat niin onnistuneita, että ehkä pitäisi avartua lisää. Varsinkin yksinmatkaajalle vedetyt retket ovat hyvä vaihtoehto. Ja tosiaan, "tour" ei todellakaan tarkoita, että pitäisi istua jossain turistibussissa eläkeläisten kanssa ja kuunnella suomalaisen oppaan selostusta paikoista. On niin paljon kivoja ja erilaisia tapoja tutustua paikalliseen kulttuuriin. Yksi parhaista tavoista päästä käsiksi uuteen kulttuuriin on vatsan kautta, se on varmaa.
4 kommenttia on "Vietnamilaisella kokkauskurssilla (en osaa kokata)"
  1. Oi vitsi toi kuulostaa kivalta! Mä olin kans Italiassa yhdellä ruokakurssilla, mutta tollainen vähän eksoottisempi kurssi voisi olla vielä kivempi :D Näyttää niin herkuilta noi ruoat, ja vietnamilaiset maut on muutenkin mun mieleen.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, italialainen kokkauskurssi kuulostaa kyllä myös todella hyvältä (kirjaimellisesti ;D). Oli kyllä kiva kokata itselle vieraampia makuja ja kun sai reseptitkin mukaan, ehkä joskus yritän tehdä näitä ruokia uudestaankin. Itsekin tykkään vietnamilaisesta ruoasta kovasti.

      Poista
  2. Ooh kuin hyvän näköistä! Itse tykkään paljon kokkaamisesta, ja olisi kyllä ihanaa käydä jossain päin Aasiaa kokkikurssi, ja oppia tekemään itse paikallisia ruokia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todellakin! Kokkauskurssi on kuitenkin todella erilainen aktiviteetti verrattuna kaikkeen muuhun lomalla tehtävään ja siitä saa jotain käteenkin, kun oppii uusia reseptejä ja voi kokata niitä kotonakin. Itse täydellisenä amatööri-kokkinakin innostuin niin paljon, että nyt tekee mieli käydä kurssilla joka maassa, jonne matkustan haha :D

      Poista