* 2016 *

lauantai 31. joulukuuta 2016
Viime vuonna tein 2015 vuosikooste -postauksen (postaus TÄSTÄ) ja ajattelin nyt tehdä tästä jonkinmoisen perinteen. Tässäpä siis vuosi 2016 pähkinänkuoressa:


Tammikuu
Oli tosi vaikea muistaa, missä olin viime tammikuussa. Miten vain vuosi sitten olin vielä au pairina!? Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Tammikuussa palasin viisuminhakumatkalta Hong Kongista ja sain tietää lopettavani aupparoinnit kuukauden kuluessa. Lähtö oli todella haikea, mutta asiaa helpotti se, että melkein kaikki läheiset kaverit olivat jo jatkaneet matkaansa Pekingistä. Itse en lähtenyt suoraan Suomeen, vaan päätimme Daven kanssa suunnata Thaimaahan.

Helmikuu
Olimme rentoutumassa Koh Samuin rannoilla noin viikon yhdessä, jonka jälkeen jäin sinne yksin vielä kahdeksi päiväksi halvinta Suomen lentoa odottelemaan Daven palatessa Pekingiin. Oli vaikea erota, kun ei tiennyt edes, milloin tulisimme seuraavan kerran näkemään.
   Suomeen palaamisesta oli oudot fiilikset. Ikävöin Kiinan arkea paljon, mutta toisaalta oli ihanaa olla helpossa ja tutussa ympäristössä, jossa ei ollut velvollisuuksia, eikä herätyskelloa soimassa ennen seitsemää aamulla. Onneksi Kiinaa ei kuitenkaan tarvinnut jättää taakse kokonaan, sillä kaverin kanssa varasimme lennot kuukauden Kiinan reppureissulle.

Maaliskuu
Maaliskuu oli aika tylsä. Ei ollut mitään tehtävää (olisin toki voinut jatkaa vaikka kiinan opiskelua..) ja kaverit olivat koulussa tai töissä. Itse pääsin yhdelle viikonloppu-lastenhoito-keikalle, mutta muuten olin aika tyhjän päällä. Maaliskuussa pistin hakemuksen Macaun kouluun, jos en ihan nyt kuukautta väärin muista.

Huhtikuu
Nokka kävi takaisin kohti Kiinaa! Kaverini Sandran kanssa käytiin kuukauden aikana Pekingissä, Shanghaissa, Xi'anissa, Chengdussa, Guilinissa, Macaussa ja Hong Kongissa. Matkapostauksia, kuvia ja videoita katsoessa tulee aina kyllä mietittyä, kuinka mahtava matka meillä oli! Menisin mielelläni toisenkin kerran reppureissaamaan Kiinaa, tällä kertaa pienempiin paikkoihin, nyt kun olen nähnyt käytännössä kaikki Kiinan merkittävimmät kaupungit Kunmingia ja Hohhottia lukuun ottamatta.


Toukokuu
Toukokuusta en itseasiassa muista oikein mitään :D Kaipa silloin vain elelin ilman mitään velvollisuuksia tai aikatauluja, aivan kuten maaliskuussakin.

Kesäkuu
Tulin hyväksytyksi IFT:hen!! Vastaus oli jännittänyt pitkää, sillä B-suunnitelmaa ei ollut. Hakemuksen tekemisessä oli jo ollut paljon ongelmia, sitä kun ei selvästikään oltu tehty helpoksi eurooppalaiselle, joten pari kertaa olin ollut jo luovuttamisen partaalla. Oli mahtava fiilis tulla hyväksytyksi ja saada suunta elämälle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Tietysti muutto myös tavallaan kauhistutti, sillä ei yhtään tiennyt, mitä vastassa olisi.

Heinäkuu
David tuli Suomeen vierailulle. Hän ei ollut käynyt Euroopassa n. viiteen vuoteen ja Pohjois-Euroopassa ei koskaan. Suomessa vietimme vuosipäivää ja 20v. synttäreitäni. Dave pystyi olla meillä vain kymmenen päivää ja olisi ollut kivaa näyttää muutakin Suomea kuin pelkkää Helsinkiä. Ehkäpä jonain päivänä pääsemme vielä kunnon Suomen kierrokselle, ainakin Lappiin haluamme molemmat.

Elokuu
Muutin Macauhun. Tapahtui kamalasti asioita ja tuli tavattua hirveästi uusia ihmisiä. Olin käynyt Macaussa jo kahdesti, vaikkakin hyvin pikaisesti, joten osasin vähän kulkea Macaun saarella. Se helpotti alkukriisiä hieman, mutta olin kyllä aika pihalla. Vaikka rakastankin seikkailua, oli välillä sellainen fiilis, että mihin ihmeeseen mä olen itseni laittanut.
   Koulussa ei ollut muita länsimaalaisia opiskelijoita vaihtareita lukuun ottamatta ja selvä enemmistö opiskelijoista oli kantoninkielisiä. En kokenut olevani yksinäinen, mutta olin aika ulkopuolinen. Ihmiset puhuivat joko kanttonia tai mandariinia, enkä minä osannut kumpaakaan tarpeeksi. Vaihtareilla oli omat aikataulunsa ja ohjelmansa, enkä siksi ollut heidän kanssaan.
   Olin koulun virallisessa aloitustilaisuudessa tavannut Christalin, joka oli kanssani samalla luokalla ja näin sain ensimmäisen kunnon kaverini. En yhtään muista, miten muut nykyiset parhaat kaverini liittyivät mukaan, mutta jostain he tulivat :D Olemme kaikki samalla luokalla ja siis joka päivä koko päivän yhdessä, minkä takia tulimme läheisiksi nopeasti.


Syyskuu
Arki ja koulu alkoivat rullata normaalisti, eikä englanniksi opiskelukaan enää tuntunut yhtään vaikealta. Siinä missä Suomessa ilmat alkoivat pikkuhiljaa kylmetä, jatkuivat Macaussa helteet. Ne jatkuivat itseasiassa marraskuulle asti, löysin siis todellakin omaan makuun olevan maan.
   Macau alkoi tuntua kunnolla kodilta ja joka päivä oppi enemmän ja enemmän kulkemaan busseilla ja jalkaisin ympäri saaria. Macaun pienessä koossa on se hyvä puoli, että kaupungin saa nopeasti haltuunsa - vaikka kyllä uusia paikkoja ja varsinkin ruokapaikkoja löytyykin jatkuvasti.

Lokakuu
Meillä oli ensimmäinen loma koulusta ja suunnittelin lähteväni Taipeihin. Kun kuitenkaan en saanut seuraa mukaan, päätin jäädä Macauhun ja säästää rahoja. Arjen budjetointi oli aluksi vaikeaa, mutta sain aseteltua jonkinmoiset rajat menoille ja kaikki arjen kulut menevät opintotuesta. Ruoan jokapäiväinen laittaminen alkoi kyllästyttää, eikä mielikuvitustakaan kokkailuihin riittänyt.
   Kavereiden kanssa vietettiin enemmän aikaa koulun ulkopuolellakin ja mentiin esimerkiksi juhlimaan Halloweenia Hong Kongiin.

Marraskuu
Koulussa alkoi olla kiireellistä projektien ja loppujen mid termsejen kanssa. Ulkomailla opiskelemisessa on minulle se hyvä puoli, että Macaussa koko elämä pyörii koulun ympärillä. Kaikki kaverit ovat samassa koulussa ja vapaa-aika kuluu helposti opiskellessa kun ihan hirveästi muuta tekemistä ei ole. Vaikka olisikin kiva tulevaisuudessa tutustua muihinkin ihmisiin, en pistä pahitteeksi tätä koulukeskeistä elämää. Haluan tietystikin menestyä koulussa kun olen sen takia muuttanut melkein toiselle puolelle maailmaa.

Joulukuu
Loppukokeet ja projektien dead linet pitivät kiireisinä joulukuun alun, jonka jälkeen lähti lento kohti Suomea. Viime kerran olin joulun ja uuden vuoden Suomessa 2014, joten tuli kivaa vaihtelua. Muutenkin oli kiva tulla käymään Suomessa ja nähdä sukua ja kavereita. Onneksi pakkastakaan ei ole, joten en joutunut ihan kriisiin Macaun 22 asteen ja täysauringon jälkeen.

Viime UV yksin Hong Kongissa.

Viime vuonna tänään kävin ensimmäistä kertaa Macaussa ja päätin hakea opiskelemaan nykyiseen kouluuni. Hassua, että viime vuonna tähän aikaan olin Macaussa ja tänä vuonna, kun siellä asun, olenkin Helsingissä. Vielä hassumpaa on ajatella, kuinka nopeasti kaikki kävi ja yhtäkkiä olen jo opiskellut macaulaisessa koulussa yhden lukukauden.
   Vuosi sitten en tiennyt yhtään, mitä vuonna 2016 tulisi käymään - eikä kukaan kaikkea tapahtunutta olisikaan voinut ennustaa. Vuosi 2017 näyttää huomattavasti selkeämmältä; koulua, koulua, matkoja, koulua. Ensi vuonna haluaisin alkaa harrastaa jotain Macaussa ja tutustua koulun ulkopuolisiin ihmisiin. Haluaisin myös tosiaan vihdoin käyttää hyväkseni sijaintiani keskellä Aasiaa ja matkustella. Raha on ainoa ongelma, mutta eiköhän jostain halvat lennot ja majoitukset löydy. Tai sitten syön joka päivä nuudeleita ja banaania :D
   Pakko kyllä sanoa, että olen todella tyytyväinen vuoteen 2016. Siinä missä some on nimennyt 2016:n hirveäksi vuodeksi, on oma elämäni sujunut mallikkaasti. On tapahtunut paljon elämää hyvällä tavalla mullistavia asioita, jotka ovat asettaneet suunnan koko tulevaisuudelle. Olen nähnyt maailmaa, oppinut itsestäni paljon, tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin ja asettunut aloilleni uuteen maahan. Toivottavasti ensi vuosi on yhtä onnistunut.

Hyvää vuotta 2017 kaikille!! :)
Post Comment
Lähetä kommentti