Image Slider

 
Niin lähdin minäkin maailmalle löytämään sitä omaa juttua ja itseäni. Toisaalta tuntuu, että moni asia onkin selventynyt, mutta toisaalta tuntuu, että olen entistä enemmänkin hukassa. Enkä vieläkään osaa sanoa olenko murehtija-tyyppiä vai onko mulla hällä väliä –asenne. Samaan aikaan mun koko elämän kaikki asiat saavat listojen ja taulukoiden muodot, mutta mun huone näyttää kuin Tylypahkan viimeinen taistelu olisi käyty siellä. Voin hypätä ihan mihin tahansa bussiin tai metroon monimiljoonakaupungissa, mutta hermoilen, koska en tiedä, tulenko viettämään (KUUKAUDEN PÄÄSTÄ olevan!!!) joulun Pekingissä vai Guangzhoussa. Lukion valitsin varsin löysin perustein, mutta tulevasta koulustani olen murehtinut melkein vuoden päivät on-offisti ja stressi on vaan kasvanut viime aikoina, vaikka hakemusten jättämiseen onkin puoli vuotta.
 

Yliopistojen/AMK:n kanssa olen ollut enemmän hukassa kuin kertaakaan Pekingissä. Tämä kamala tietämättömyys alkoi jo Suomessa ja paheni entisestään kun luulin vihdoin rajanneeni valintani kahteen ja sitten lattia vedettiinkin alta pois; kumpikaan ei vaan yhtään tuntunut omalta paikalta opintomessuilla käynnin jälkeen. Ulkomailla opiskelua olin aina vähän karttanut, koska se tuntui niin isolta hypyltä tuntemattomaan, mutta lopulta kävi aika selväksi, että se oli ainut valinta – Suomessa kun ei vaan tuntuvan olevan mitään mulle sopivaa koulua.
   Olen kirjaimellisesti tutkinut kaikkien kehittyneiden valtioiden koulutarjonnan ja lukukausimaksujen suuruudet, ne kun on yleensä se syy, että maa karsiutuu pois. Epävirallisen virallisesti olin päättänyt, että aion hakea Amsterdamiin, mutta kuinkas kävikään, sydän löysi vastaparinsa Kiinasta. No tietysti kaukosuhteet on olemassa ja teknologia on tehnyt yhteyden pitämisen varsin helpoksi, mutta juttuhan on se, että me ollaan jo nyt kaukosuhteessa, vaikkakin saman maan sisällä, ja se ei ole yhtään kivaa. No ei ole, ei ole. Jos välimatka olisi Eurooppa-Aasia, tuntuisi, että välimatka olisi virallisesti  pitkä. Kiina-muu Aasia –välillä elellessä voi huijata itseään uskomaan, ettei olisi niin kaukana.
   Unelmatilanne olisi, että Pekingistä löytyisi opiskelupaikka, mutta haluni turismialalle ja kykemättömyys opiskella kiinaksi ovat varsin suuria esteitä. Hetken ehdittiin jo iloita kun löytyi hyvältä vaikuttava kansainvälinen koulu, jossa oli Tourism Management –tutkinto, mutta yllätys pyllätys, tarjolla on vain Masters-tason vaihtoehtoja. Maassa lojuvaa lunta tuijottaessani olen salaa hieman iloinen, että pääsen luultavasti etelämpään. Okei, okei, jos vain voisin mitenkään vaikuttaa siihen, että me tavattaisiin Daven kanssa edes 1,5kk välein, muuttaisin vaikka Siperiaan (tämä ei ollut lupaus) (tekisin sen kyllä oikeastikin).
   Onnekseni Aasiaan jääminen ei ole ongelma eikä mikään (jos ei siis lasketa sitä, että perhe ja kaverit jäävät Suomeen), koska jo lukion ykkösellä tai kakkosella kirjoitin päiväkirjaan aivan irrelevantisti, että haluan opiskelemaan Tokioon. Ei mitään perusteluita, eikä mitään. Mutta silloin mä päätin niin ja itseasiassa varmaan siitä lähti mun ajatusten pyörittely, joiden lopputulema oli lähteä au pairiksi Kiinaan. Ikävä kyllä Tokion koulujen hinnat hipovat kuuta, mutta en vieläkään laittaisi yhtään pahitteeksi lähteä sinne opiskelemaan. Japani ja Tokio olisivat vielä niin mukavasti aivan Pekingin lähelläkin, mutta ilmeisesti pitää tehdä kaikki vaikeimman kautta, koska Koreastakaan ei löydy yhtään mitään hyvää koulua, enkä tiedä kuinka mielelläni muutenkaan haluaisin asua Kim Jong-Unin naapurissa.
   Harmittaa vähän, että melkein minne tahansa lähdenkin, jää kiinan kieli pois asuinkielenä ja pitää alkaa opettelemaan ainakin perussanasto vielä uudella kielellä. Taiwan ja Singapore olisivat loistavia vaihtoehtoja kiinan kielen suhteen, mutta ensimmäisen kanssa soi sama laulu kuin Korean kanssa ja Singapore, joka muuten oli aina mun unelma vaihtokohde yliopistosta/AMK:sta, on niin kallis, etten edes keksi sille mitään metaforaa ja sijaitsee muutenkin käytännössä yhtä kaukana Pekingistä kuin Helsinki. Minä typerys kun aiemmin oletin minkä tahansa Aasian maan olevan parempi vaihtoehto kuin Eurooppa ja Suomi. Sentään aikavyöhykkeet ovat läheisempiä, kunhan pysyn Aasiassa ja sanoisin melkein samoilla tunneilla elämisen helpottavan parisuhdetta todella suuresti.


Taulukkoni kouluista kattaa tällä hetkellä TOP 5, jonka koulut sijaitsevat Thaimaassa, Malesiassa, Etelä-Japanissa, Hong kongissa ja Macaussa. Kaikki ovat varsin vakavasti otettavia vaihtoehtoja ja vaikka Aasiassa viihdynkin, pelottaa vähän ajatella, että vuoden päästä asun jossain noista - yksin. Yksin omassa kodissa ja vieraassa maassa kaiken lisäksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tulen maksamaan vuokraa ja tekemään kaikki omat ostokset itse. Herran jestas, apua, mä muutan oikeasti pois kotoa ensi kesänä! Vaikka aikuistuminen ja itsenäistyminen onkin hyvällä tavalla jännittäviä asioita, olisi paljon levollisempi fiilis jos tietäisi, että perhe on  samassa kaupungissa, edes samassa maassa, saati maanosassa sen varalta, että tarvitsen apua. Pelottaa etten pärjääkään. Tai mitä jos koulu onkin ihan hirveä, eikä ala yhtään mua varten? Ammattiin johtavan koulun valitseminen tuntuu jotenkin niin lopulliselta, onhan se kuitenkin suuri askel sitä kohti, millaista se elämä sitten on "isona". Ja kun ei nääkään koulut kuitenkaan mitään ilmaisia ole, joten opiskelemaan meneminen on iso sijoitus. Vaikka alustavasti oonkin ehkä päätökseni tehnyt, jännittää ensi vuodet paljon, koska niin paljon on vielä tietämättömyyden verhon takana. No, eihän elämässä mitään voi koskaan varmaksi tietää, joten pitäisi nostaa esiin se hällä väliä -asenne ja napsaista chill pill. Ei ne asiat murehtimalla parane kuitenkaan.
Yksi välipykälä on taas ylitetty au pairina, nimittäin puoliväli. Toisaalta aika on kulunut todella nopeasti, mutta toisaalta masentaa, että edessä on vielä toinen ikuisuus. Mun masentelupostauksen jälkeen tein päätöksen, että aion jatkaa loppuun asti au pairina. Kunhan vaan selviän jouluun – ja siihen on vaan puolitoista kuukautta! – on jäljellä enää kolme kuukautta. Kyllähän sen kestäisi vaikka missä oloissa, ja mulla sentään ei oo asiat huonosti. Vaikka olenkin löytänyt oman positiivisen pilven, jolla ratsastaa, päätinpäs silti jakaa asioita, jotka au pairina saattavat aiheuttaa päänvaivaa. Usein au pairuuteen liittyen puhutaan paljoin vain positiivisista asioista, kavereista, matkailusta ja kuinka se on helppo ja halpa tapa lähteä ulkomaille. Onhan au pairina olo myös sitä, joillain enemmän kuin toisilla, mutta kellään se tuskin on pelkästään sitä. Itse ainakin lähdin matkaan varsin vaaleanpunaisilla pilvillä ja sateenkaarilla koristettuun, ja siksipä ehkä tipahdinkin korkealta. Toisaalta en myöskään halua saada kaikkia tulevia au paireja tai siitä haaveilevia masentuneiksi, kuten mulla siinä pilvilinnoilla elelyn sivussa kävi. Tosiasia vaan on, että au pair, kuten elämä yleensäkin, ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ei myöskään ikuisesti niihin piikkeihin astumista.

1. (Tää on tietysti tapauskohtaista) Vaikka ”olet perheenjäsen”, et ole samalla tasolla muiden perheenjäsenien kanssa. Olet kuitenkin työntekijä JA uusin sellainen, mikäli perheellä on muitakin apureita.
Simpsoneiden yhdessä jaksossa Homer kertoi Bartille, että jokainen tarvitsee elämäänsä syntipukin. Itselläni välillä tuntui, että ensimmäinen perheeni melkeinpä maksoi tästä syntipukista. Oli kyse sitten kadonneista kertakäyttöhaarukasta tai mistä tahansa muusta, olin aina ensimmäinen, ketä syytettiin. Ja esimerkiksi haarukka-tapauksessa olin itse käyttänyt puikkoja ja host mom haarukkaa, mutta keneltä kysyttiin ensimmäisenä, ärtyneinä, minne olin unohtanut haarukan.
   Vaikka syntipukki et olisikaan, olet silti perheellä töissä ja sen on luultavasti uusi kokemus. Itselläni oli/on vaikeaa niellä ylpeys ja esim kantaa perheen take away -ruoat kun vanhemmat itse käppäilevät rennosti ilman mitään kantamuksia. Pitää muistaa, että he ovat palkanneet sinut syystä ja on sinun työtäsi auttaa. Au pairina olo tuskin on hirveä glamour-kokemus, mutta hyvä kokemus sekin. Ei ole kivaa olla "vähempiarvoinen", mutta ihan hyvä muistutus, ettei ole maailman keskipiste - ja se muistutus olisi tarpeen varsin monelle.

2. Eläminen toisen perheen säännöillä. Olet mahdollisesti juuri päässyt yli teiniangstista ja oman perheesi sääntöjen vastustamisesta, löytänyt tasapainon ja itsenäisyyden – kunnes pääsetkin elämään taas sääntöjen kanssa, vieläpä toisen perheen sääntöjen.
Yhtäkkiä olet keskellä aikatauluja, mahdollisesti kotiintuloaikoja, kavereita ei voikaan tuoda kylään, eikä itse voi kulkea miten huvittaa. Kaiken lisäksi toiseen perheen säännöt eivät aina vaikuta niin loogisilta, eikä jokseenkin aikuisena ihmisenä ole kiva menettää suurta osaa vapauksistaan. Kun olet nyt viimeistään muuttanut pois kotoa, kaipaat vapautta, mutta au pairina voit olla varma, että saat käteesi, tai mieleesi, aikataulut ja säännöt, joita noudatetaan mukisimatta.



3. Erilaiset kasvatustavat ovat asia, jotka kohtaa, mihin tahansa lähteekin Suomesta, mutta mitä kauemmas lähdet, sitä suurempi shokki ne luultavasti ovat. Esimerkiksi ruumiillinen kurittaminen on Suomessa laitonta, mutta monissa muissa maissa aivan normaalia.
Mun ensimmäisen perheen olohuoneen kaapin päällä lepäili puutikku (tai sellainen viivoittimen muotoinen), jonka esiin ottaminen oli Timothylle varoitus siitä, että kohta saattaa läpsyä. Se ainoa kerta, kun hän oikeasti sai pyllypiiskaa, oli ihan hirveää katsottavaa. Kun poika itkee täyttä kurkkua ja isä vaan vihaisena jatkaa ja itse pitää istua hiljaa vieressä. Monissa kulttuureissa, myös Kiinassa, sellainen pieni takaraivoon läpsiminen on todella yleistä myös. Suomalaiselle sellainenkin näyttää pahalta, mutta ei toisen kulttuurin tapoja voi alkaa arvostelemaan kun on vieraana.
   Nykyisessä perheessäni väkivaltaisuutta tulee vain lapsien osalta, mutta vanhempia, tai siis äitiä (isä asuu eri kaupungissa töiden takia), ei kiinnosta oikein mitenkään. Itse jos sanon ankarasti lapsille, ettei noin saa tehdä, se sattuu, ei viesti mene perille ja jos sanon, etten halua leikkiä mikäli he jatkavat tuollaista käytöstä, tulee itku silmään, koska olen ilkeä.
   Toinen asia, josta kärsin nykyisessä perheessä, ja oikeastaan ensimmäisessäkin, oli vanhempien etäisyys lapsiin. Ensimmäisen perheen äiti valitti, ettei Timothy puhu kanssani tarpeeksi ja häiritsee hänen ajamistaan, eikä ymmärtänyt, että poika tietysti halusi olla äitinsä kanssa, jota ei ollut nähnyt koko päivään. Nykyisessä perheessäni äiti hengailee kaikki päivät huoneessaan ja minä olen käytännössä ainoa, joka oikeasti viettää aikaa lasten kanssa. Perheen isä käy täällä parin kuukauden välein, mutta silloin kun on täällä, hengailee myös huoneessaan katsomassa TV-ohjelmia kännykästään. Kun hän saapui, ei edes halia tullut lapsille. Tekee oikein pahaa katsoa sitä välillä.

4. Omasta työnkuvastani suuri slaissi kuuluu läksyissä auttamiseen - varmasti monella muullakin au pairilla. Ongelma on se, että oletetaan, että pystyn ihmeisiin, että osaan itse joka ikisen tehtävän (varsinkin matikka-sanasto enkuksi juu) ja opettaa lapsille vaikka mitä. En ole opiskellut opettajaksi, tiedättekös. En osaa.
Alinalla on lukihäiriö. Mikäs siinä muuten, mutta kun Kiinassa ei tunneta kyseistä käsitettä. Miten voitaisiinkaan, kun ei lukihäiriötä voi olla kirjoitusmerkkien kanssa? Ongelmat näkyvätkin vasta englannin kanssa ja silloin ongelman uskotaan liittyvän puuttuviin englannin kielen taitoihin. Kaikki, ulkopuoliset, joille olen turhaillut asiasta, sanovat, että sitten omasta lukihäiriöstäni on hyötyä, voinhan neuvoa Alinaa toimimaan samoin kun olen itse opiskellut. Mutta kun en voi. Ensinnäkin virallisesti lukihäiriöni todettiin vasta lukiossa, enkä muutenkaan ole kokenut, että minulla koskaan olisi ollut mitään hyvää opiskelutekniikkaa lukihäiriötä päihittämään. Opiskelu on vaan ollut vaikeaa klassisilla menetelmillä. Suuri ongelma tässä on se, että Kiinassa ei tunneta mitään muita opiskelumenetelmiä kuin sitä pänttäämistä. Ei ole puhetta visuaalisesta, kinesteettisestä tai audiotiivisestä oppimisesta, eikä mistään muustakaan. Tähän ynnättynä se, että Alina ei edes yritä, on varsinainen ongelmakasa. Sanakirja saattaa olla auki oikealta sivulta (koska itse sen olen avannut), mutta tyttö valittaa, ettei sanaa ole siellä. Mutta. Kun. Se. On. Juuri. Tuossa. Sun. Silmien. Edessä. Oma kärsivällisyys on usein kovalla koetuksella.
   Lukihäiriön lisäksi, tai sen takia, Alina ei osaa matikkaa yhtään, eikä myöskään yritä. Aina ollaan pyytämässä apua joka yksittäisen kohdan jälkeen ja "I don't understand" pyörii repeatilla. Miten voin opettaa jotain, joka on itselleni itsestäänselvyys tai jotain, jota en ymmärrä itsekään? Tai miten voin opettaa jotain jollekin, joka ei edes yritä. "En osaa, en osaa, en osaa!!" - Alina, joka viikko.

Vihdoin tuli jotain uutta opiskelutapaa - opettaja oli antanut paperikirjaimet, joista sanan voi ensiksi muodostaa kirjoittamisen sijaan. On auttanut suuresti.

5. Et välttämättä ole perheen ensimmäinen au pair ja sen usein tietää luissa ja ytimissä. Itse olen perheen neljäs au pair ja edellisistä kuulee aina vaikka mitä tarinaa. Kuinka heitä ikävöidään ja kuinka kivaa heidän kanssaan oli. Pakosti tulee itselleen vähän epämukava olo.
Vertailu vanhoihin au paireihin on välttämätöntä, mikäli heitä on ollut. Joskus voit olla paras au pair, mutta saatat myös jäädä heidän varjoonsa. Itse en yritä soimata itseäni siitä, että olisin huonompi. Totta kai on lapselle vaikeaa, kun läheinen ihminen elämässä vaihtuu vuoden välein ja tietysti he haluavat muistella vanhoja "opettajiaan". Jokainen on omanlaisensa ja ei kannata stressata siitä, että lapset selvästi tykkäisivät edellisistä au paireista paljon. Meidän perheen edellinen au pair on keskusteluissa harvase päivä ja se, kuinka häntä ikävöidään. Tiedän, että tulen lasten kanssa hyvin toimeen, onko sillä niin väliä, jos he tykkäsivät kovasti viime vuoden au pairistaan? Teen parhaani, kuten hänkin teki. Jos se ei ole tarpeeksi, sitten ei ole. Sitten en ole heidän kaikkien aikojensa lempi au pair. Mutta olen ainoa au pair nyt ja aion olla niin hyvä kuin voin olla.

6. Kuten sanottu, au pairiksi lähteminen on helppo ja halpa tapa lähteä ulkomaille ja tutustumaan uuteen kulttuuriin matkailua läheisemmin. Au pairina oleminen ei kuitenkaan ole matka, eikä kannata erehtyä ajattelemaan, että se olisi.
Juttelin yksi päivä äitini kanssa, kuinka minulla on kamala matkakuume. Äiti nauroi, että minähän olen Pekingissä, miten minulla voi olla matkakuume. No helposti! Ei tämä nimittäin ole mitään matkailua. Kun on töitä, rutiini, aikataulut, pysyvä koti ja kaupungin - tai ainakin omat alueensa - oppii tuntemaan hyvin, ei ilmassa ole sitä matkailu-tunnetta. Ei voi mennä miten huvittaa, ei rentoutua milloin haluaa, eikä maisemaa vaihtaa oman mielen mukaan. Au pairina olemisen ajan on kyseinen paikka kotisi ja se ihmeen nopeasti alkaa tuntumaan siltä myös. Ei ole sitä tiettyä vapautta ja irtautumista arjesta, koska, no, tämä on se arki. Ainoastaan eri maisemissa, kuin mihin on tottunut.



7. Kukin varmasti maalaa mielessään omat kuvitelmat siitä, millainen au pair -vuodesta tulee olemaan. Usein kuvitelmat ovat suuria ja korkeat odotukset tulevia kuukausia kohtaan saattavat särkyä kun tajuaa, ettei kaikki ole sellaista yksisarvisilla ratsastamista, kuin voisi luulla.
Kavereita ei ehkä löydykään niin paljoin kuin olit odottanut tai ulkomailla asuminen ei ole sitä mitä odotit. Au pair -työt ovatkin astetta rankempia, etkä pystykään toteuttamaan kaikkia suunnitelmia. Itse luulin lähteväni käymään ainakin Shanghaissa, Xi'anissa, Hong Kongissa, Singaporessa ja ehkä  Japanissa ja Taiwanissakin, mutta ehei. Ei todellakaan. Monet au pairit matkustavat paljon, se on totta. USA:sta pääsee vaikka Hawaiille, Euroopassa voi lähteä ulkomaillekin helposti kun ei tarvitse viisumeita ja Australia on täynnä mielenkiintoisia kaupunkeja. Kiina ja sen lähiseudut ovat täynnä paikkoja, joita voisi varmaan koluta vuositolkulla, mutta aikaa ei vain ole. Aiemmin mainittu viime vuoden au pair kävi vaikka missä, mutta ainoa kysymykseni on, että miten ihmeessä. Tässä on kyse omasta selkärangastakin, voisinhan kysyä perheeltä lomia (ja aionkin joulun jälkeen lunastaa kolmen päivän lomani), mutta en halua sluibailla. En tiedä mistä entinen au pair veteli vapaapäivänsä, mutta kukaan kaveripiiristänikään ei ole lähtenyt yhtään minnekään itsenäisesti. Olenkin kiitollinen itselleni, että varasin au pair -vuoden loppuun aika matkusteluun.
   Helposti kuvitelmat liittyvät siihen, kuinka vihdoin pääsee kokeilemaan omia siipiään pois kotoa ja ulkomaille. Kavereiden löytäminen ns. tyhjästä voi olla haastavaa, minkä takia helposti muut ulkomaalaiset ja au pairit saattavat jäädä ainoiksi kontakteiksi. Paikallisiin ei ole välttämättä ihan helppoa tutustua, ainakaan syvemmin. Koulussa tapaa oman ikäisiä ihmisiä päivittäin, mutta kun on yksin suuressa kaupungissa, mistä löytää oman tyyppisiä ihmisiä? Ihmiset tulevat ja menevät kun kaikilla on omat elämänsä ja suunnitelmansa, eikä sitä aivan sinunlaista ihmistäsi, jonka kanssa teistä tulee todella läheisiä ehkä tulekaan vastaan ja ehkä se romanssi roihahdakaan jonkin eksoottisen poitsun tai tytsyn kanssa. Voi kuitenkin olla, että jo parin kuukauden päästä tuntuu, että melkein kaikki mitä taritsen elämääsi, on juuri siellä. Älä kuvittele pahinta, mutta älä myöskään oleta kaiken olevan täydellistä.
   Joskus todellisuus iskee siitä, että koti-ikävä on kamala, au pairius ei ole sinun juttusi, vihaatkin uutta kotikaupunkia ja maata, etkä haluakaan asua ulkomailla. Kaikki jutut eivät ole kaikkia varten, eikä siitä kannata itseään soimata. Jos kuitenkaan et etukäteen suunnittele seuraavasta vuodesta tulevan elämäsi paras (älkääkä nyt ymmärtäkö väärin, se saattaa hyvinkin olla juuri sitä!!) ja luo kaikkia oletuksia siitä, millaista kaiken pitäisi olla, on elämä helpompaa ja pettymyksiä tulee vähemmän. Elämää kun ei kuitenkaan voi ikinä suunnitella - loppuun asti ainakaan. Vaikka kaikki ei menisi niin kuin oletit, ei se tarkoita, ettei kaikki menisi hyvin. Usein hyvät asiat ovat niitä, joita et olisi koskaan arvannut tapahtuvan.

Eli tykkään todella paljon mun kiinan tunneista. Ja niinhän se on. Tai en mä niin paljoa niistä tunneista tykkää, 2,5h puuduttavaa istumista ja jokainen oppitunti menee suunnilleen saman kaavan mukaan, mutta kiinan opiskelusta tykkään todellakin. Koska Kiinassa, tai ainakin Pekingissä, lämmitykset menevät päälle vasta marraskuun puolessa välissä, vaikka pakkaset tulisivat jo syyskuussa, olemme viime tunnit saaneet kalistella hampaita ja istua takit päällä alle kymmenen asteen luokassa. Ei kiva. Onneksi omassa asunnossani on lämmin nykyään (, joissain taloissa omapäätäntävalta lämmityksistä), koska kaveri joutuu asua huoneessa, jossa on 4 astetta. On vielä kaiken lisäksi kotoisin Australiasta, vielä sieltä aina lämpimästä kolkasta, eikä koskaan ole ollut alle kymmenessä asteessa, saati nähnyt lunta (täällä satoi yksi päivä jo!). Hän kuulemma nukkuu takki päällä ja kengät jalassa. Valitin siis aivan turhaan omasta kylmyydestäni aiemmin. Onneksi ensi viikolla pitäisi tulla lämmitykset toimistolle, koska muuten saattaisin keksiä jonkun tekosyyn lintsaamiseen ihan vain siksi, etten halua kokea kolmatta kertaa millaista lumiukon elämä on.


Meidän tunneilla keskitytään kaikista eniten merkkien lukemiseen ja yleensä kerran viikossa "päästään" sanelun avulla testaamaan kuinka hyvin osataan kirjoittaa. Meitä on siis tunneilla minä, Heli (team Suomi!!!) ja australialainen Petrina, joka on itseasiassa suurin syy siihen, että Helin kanssa näytetään laiskoilta opiskelijoilta merkkien suhteen. Petrina nimittäin oman kertomansa mukaan omaa valokuvamuistin tapaisen muistin ja näin oppii kirjoittamaan merkit ulkoa helposti (pakko myöntää, että itse en kyllä tee elettäkään oppiakseni kirjoittamaan). Näin ollen aina kun kirjoitamme, joudumme me suomalaiset lunttaamaan lähes poikkeuksetta kaikki merkit kun taas Petrina kirjoittaa kaiken täydellisesti.
   Merkeissä ei ole yhtään mitään vikaa ilman sitä ulkoaopettelua. Vaikka osaan lukea jok'ikisen käsitellyn merkin, en vain osaa kirjoittaa niitä ulkomuistista. Suurpiirteisiä viivoja ja muotoja osaa kyllä heittää, mutta harvoin pystyy kokonaista sanaa kirjoittamaan ilman apua. Mallista kopioiminen ei tuota suurempia haasteita, vaikkakin luultavasti harmaita hiuksia opettajalle. Kiinassa kun on tarkat säännöt siitä, missä järjestyksessä ja mistä suunnasta merkit pitää vetää, pensselillä kirjoitettaessa pitää vielä paineenkin olla oikean suuruinen, jotta leveydet ja käännökset menevät oikein.. Ei mun juttu ja siksipä teen juuri niin kuin tuntuu helpoimmalta itselleni. Opettaja aina jankkaa, kuinka loogisesti vedot menevät, mutta ainakin itselläni yksinkertaisimpia merkkejä lukuun ottamatta, en löydä mitään logiikkaa. Tai kyllähän minä tiedän, että ylhäältä alas, vasemmalta oikealle ja ulkoa sisään, mutta kun ei se mene aina noin! Ei varmastikaan mene. Ja mistäs sen tietää tehdäänkö oikealta vasemmalle vai ylhäältä alas ensimmäisenä prioriteettina?
   Mahdottomalta tuntuva asia, eli merkkien oppiminen sujuu kyllä ihmeen helposti (jos joku hämmentyy niin tarkoitan aina lukemista, ellei toisin mainita). Itse ainakin opin visuaalisesti ja muistisääntöjen kautta ja niihin molempiin merkit sopivat loistavasti. Kiinan merkithän ovat alun perin esittäneet kuvia ja ne voi toisinaan nähdä, toisinaan nykyiset pelkistetyt merkit ovat varsin kaukaa haettuja niistä kuvista. Mitä tässä nyt laskeskelin, niin merkkejä osaan lukea 170-200. Tietysti kun ne ovat ilman kontekstia, on lukeminen vaikeampaa, mutta milloin kenenkään tarvitsee lukea irrallista merkkiä? Saati sitten kirjoittaa käsin.......
  
Voin vain kuvitella, kuinka haastavaa kiinan opiskelu on esimerkiksi Suomesta käsin, koska täällä merkit ovat kaikkialla, busseissa, kylteissä, puhelinsovelluksissa... Olisi paljon vaikeampaa jos ne olisivat vain siinä oppikirjassa. Itse ainakin lueskelen kaupungilla kaikkea mahdollista ja on kiva huomata, kuinka joskus pystyy jopa ymmärtämään kiinan perusteella, mistä on kyse! Tekstailukin on kehittynyt suuresti, koska ennen ei osannut valita oikeita merkkejä, vaan piti tarkistaa sankirja-appista, mutta nykyään harvemmin tarvitsee mitään varmistella. Kiinaksi siis voi tekstailla joko a) piirtämällä sormilla merkin ja valitsemalla listasta oikean vaihtoehdon tai b) kirjoittamalla pinyineilla (=länkkärikirjaimet) ja samaisesti oikeat merkit valitsemalla.

Kirjoitelmani. Oikeasti ainut mitä tein itse esittelyn lisäksi, oli kirjoittaa
merkit kiinantaitoisten toimittua kääntäjinä.. Tuhma Vera.

Vasemmalla kiinan kirja Kiinasta ja oikealla Suomesta. Oma mielipide Zou basta on, että ei todellakaan ole hyvä. Sanasto menee nopeasti todella vaikeaksi ja epäolennaiseksikin. Onhan se tietysti oma plussansa, että voi opiskella suomeksi, mutta.. Juu ei. Hyviä kiinan kirjoja ei kyllä kuulemma oikein ole, mutta ainakin toi, mitä me käytetään täällä, on ihan hyvä.


Oppituntien lisäksi opiskelen (= "opiskelen") tuollaisen sanojenopiskeluvihon, sekä kääntökorttien + niitä käyttävän tekstikirjan (näitä mulla on vinopino, koska ex host äiti osti mulle ja Timpalle samanlaiset paketit) kanssa. Tavoitteena oli opetella 3-6 uutta sanaa joka päivä, mutta ei oo oikein edennyt suunnitelman mukaisesti tällä laiskamadolla, tai lazy bonella, kuten Alina ja Peter sanoisivat.

Kiinan opiskelu osaa olla erittäin turhauttavaa, koska lausuminen on niin haastavaa, mutta vaikka kielioppi eroaakin suuresti eurooppalaisista kielistä, ei se ole vaikeaa. Kiinalaiset suhtautuvat ulkomaalaisten yrityksiin puhua kahdella eri tavalla: 1) eivät edes yritä ymmärtää, mikäli joku tone on vähän väärin, tai 2) innostuvat jos sanot edes "ni hao" ookoosti. Daven mukaan, mikäli kielioppi on hyvää, ei tonejen tarvitse olla justiinsa. Oma tavoite on, että ensi kesänä pystyisi käydä edes jotain keskusteluita kiinaksi, saa nähdä miten käy. Jospas nyt saisi edes hieman auttavan salakielen sitten kun ei enää voi puhua suomeksi mitä huvittaa :D Sitä varten pitäisi kyllä saada joku muukin osaamaan kiinaa...
Kun...
  • KAIKKI tilataan netistä
  • Käytetään WeChatia, ei Whatsappia
  • Hississä painetaan aina "ovet kiinni" -nappia
  • Aamupala voi olla käytännössä samanlaista ruokaa kuin lounas ja päivällinen
  • Tomaatin kanssa syödään sokeria
  • On kiinaversioita hittibiiseistä (esim. One directionin What makes you beautiful ja Kelly Clarksonin Stronger)
  • Sateenvarjoja pidetään auringolla
  • Naiset eivät sheivaa kainaloita ja säärikarvoja
  • Sormilla laskettaessa kymmeneen käytetään vain yhtä kättä (esim. kutonen on kuin tekisi puhelimen)
  • On ihan perus käyttää sukkia sandaalejen/korkkareiden kanssa
  • Pankkeja on joka kulmassa
  • On normaalia nukkua pikaruokalassa. Jotkut kuulemma myös asuvat 24/7-ravintoloissa
  • Apple-store on melkeinpä enemmän täynnä kuin clubit perjantai-iltana
  • Apple-storeen on jono joka aamu
  • U-käännöksille on oma kaistansa
  • On feikki vitamiinivettä (maksaa vain n.50 snt!!)
  • On OK avata bussin ikkuna ja räkästä ulos
  • On OK kaivaa nenää julkisesti
  • Rakennustyömailla rakennetaan lähes 24/7
  • Uusia rakennuksia kasvaa super-nopeasti
  • Joka päivä on ruoaksi riisiä tai nuudeleita
  • Oreo-makuja on mm. synttärikakku, vihreätee, sitruunajuustokakku, puoliksi persikka & puoliksi päärynä
  • Ei ole epäkohteliasta osoitella suoraan toista ihmistä kohti
  • Kauneusleikkaukset ovat ihan perus
  • Bisse on about 3 prossasta vain
  • Autot ovat automaatteja lähes poikkeuksetta
  • Autoissa on nauhoittava kamera usein, jotta kolaritilanteessa tiedetään kenen vika
  • Rikkaat ovat niin rikkaita, ettei sitä voi käsittää
  • Koulumaksut ovat jo ala-asteilla ihan pilvissä (hyvissä kouluissa)
  • Perheet omistavat yleensä vain yhdet puikot & lasin per perheenjäsen
  • Hyvät asuinalueet saattavat olla todella köyhän vieressä
  • On normaalia, että varakkaammalla perheellä on ayi ja kuski, joskus lastenhoitaja ja kokkikin
  • Lapset opiskelevat ylimääräisesti englantia, kiinaa, matematiikkaa..
  • Bussissa ei mennä istumaan ikkunan viereiselle paikalle ja jos joku haluaa istua viereen, joutuu kiipeämään toisen ihmisen yli
  • Tavaroiden omistamisen merkitys on suurempi
  • Ihmisillä on isot ja kalliit autot
  • Länkkärit pääsevät ilmaisiksi clubeille ja saavat ilmaiset tarjoilut
  • On feikki goproita ja beatsin kuulokkeita
  • Marketeissa myyjä saattaa tarttua kiinni kovakouraisesti, koska haluaa, että jäät
  • Ihmiset eivät osaa suunnitella mitään - tai jos suunnittelevat, niin suunnitelmat vaihtuvat kuitenkin
  • Japanista ei tykätä (taitaa olla molemminpuoleista)
  • Leffateatterista voi ravata ulos kesken elokuvan
  • Ihmiset eivät osaa jonottaa esim. bussin sisään mennessä
  • Tämä on mahdollista:
http://veradventures.blogspot.fi/2015/08/vainkiinajutut.html
 
Olin matkalla kielitunnille (kerrankin ajoissa, kiitos kysymästä), kun kuulen törmäyksen äänen ja nään pyörän kaatuneena auton edessä. Etsin hädissään katseellani pyörän ajajaa maasta, kunnes kuulen pamauksen. Länsimaalainen uhri on iskenyt nyrkkinsä auton konepellille ja huutaa täyttä kurkkua "WHAT THE F*CK":ia toistolla. Sellainen raivon määrä on kyllä kytenyt päiviä, kuukausia ja ehkä jopa vuosia, eikä ole ainoastaan varomattoman autokuskin aiheuttamaa.
   Peking on täynnä länsimaalaisia, jotka ovat asettuneet siihen helpoimpaan maahanmuuttajan asemaan, vihaamaan uutta kotiaan. Multa on kysytty usein varovasti, tykkäänkö Pekingistä, ja kun vastaan myöntävästi, alkaa toinen osapuoli muistutella saasteista, ihmispaljoudesta ja muista "kauheuksista" aivan kuin yrittäisi minut saamaan vaihtamaan mielipiteeni. Moni on suoraan ilmoittanut vihaavansa Pekingiä. En ole kuitenkaan täällä tavannut yhtään länkkäriä, joka olisi vihannut Kiinaa. Omistakin au pair -kavereista jokainen haluaisi jäädä Kiinan aupparointien jälkeen. Mutta autas armias kun lähdetään kysymään länkkäreiltä, jotka eivät asu Kiinassa, mitä mieltä he ovat Kiinasta.
 
Kiinassa mopot voivat olla "jalankulkijoita" tai "autoja" oman mielensä mukaan. Yleensä riippuu siitä kumpana oleminen on enemmän eduksi - kummille on esimerkiksi vihreät valot ensin.
 
En ala väittelemään kenenkään kanssa siitä, mitä Kiinan valtio tekee ja kaiken maailman ihmisoikeusjutuista yms, niistä on vaikea olla mitään muuta mieltä kuin sitä mitä kaikki muutkin ovat: väärinhän ne ovat. Eivät kiinalaiset pidä näitä asioita yhtään enemmän hyväksyttävinä kuin sinä ja minä. Joten en todellakaan tässä pidä mitään puolustuspuhetta Kiinan valtiolle, mutta Kiina maana ei ole samanlainen mätä omena.
 
Iso paha Kiina on tapetilla kaikkialla. Länsimaalainen media on päättänyt laittaa otsikon jokaiselle hiemankin negatiiviselle asialle, mikä täältä tulee ja onko ihmekään, kun Kiinasta on aivan vääristynyt kuva monella, oli itsellänikin. Äitini lähettää Hesarin Kiinasta kertovia uutisia aina tänne päin ja usein pitää selventää asioita, koska kaikki ei ole kirjaimellisesti juuri niin kuin väitetään. Välillä Kiinasta on myös sellaisia "ketä kiinnostaa" -uutisia.  Missä juorut vaikkapa Espanjasta, Australiasta tai Madagaskarista? Ai niitä ei ole, koska ketään ei kiinnostaisi? Miksi Kiina sitten kiinnostaa kuin Viidakon tähtösen yksityiselämä?
   Kirjoitetaan, kuinka Kiinassa on vääristelty elokuvien katsojatilastoja niin, että isänmaallinen sotaelokuva on ykkösenä. Länsimaissa kauhistellaan. Ei täällä edes kyseisen elokuvan olemassaolo näy mitenkään, eikä kukaan sitä hehkuta. Ei ole näkynyt TV-mainoksia, eikä tienvarsia koristavia kuvia. Ja ai niin, elokuvahan julkaistiin juuri ennen Japanin kanssa käydyn sodan muistopäivää! Tämähän on aivan järisyttävää. Yritetään luoda lisää vihamielisyyttä naapurimaata kohtaan! Julkaisuajankohtahan ei ainakaan liity siihen, että siihen aikaan elokuva on "ajankohtainen". Tuntematon sotilas -elokuvakin varmaan ihan huvikseen julkaistiin joulukuussa. Kiinalla on silti pakko olla pahat aikeet, ihan pakko olla.
   Isojen urheilukilpailujen aikana kun saasteita vähennetään, annettaan enemmän sellainen kuva, että Kiina yrittäisi peitellä saastetilannettaan, eikä kukaan ajattele, että Kiina esimerkiksi tekee autokieltoja, jotta kaikki kilpailuja katsomaan tulleet pääsisivät kisapaikoille asti, eivätkä nököttäisi ruuhkissa montaa tuntia. Mutta joo, katsotaan aina niitä negatiivisia asioita mieluummin.
   Paljon uutisoidaan myös Kiinan sensuurista ja ihmisten mielipiteisiin vaikuttamista. Länsimainen media on onneksi puhdas pulmunen. Ei esimerkiksi nousevaa suurmaata Kiinaa mitenkään yritetä mustamaalata ja saada ihmisiä olemaan ennakkoluuloisia ja epäileviä sitä kohtaan. Muuten vaan kirjoitellaan mahdollisimman paljon kaikkea ja "kasvatetaan ihmisten tietoutta" Kiinan huonoista asioista.
 
Isoveli valvoo vai pidetään kansalaisten turvallisuutta yllä? Paha vai hyvä Kiina?
 
Entäpäs sitten yleinen vitsailu Kiinasta ja kiinalaisista? "Mainland China" on kuin vitsi itsessään ja mikäli joku hassu tapahtuma liittyy Kiinaan, kaksinkertaistuu hauskuus välittymättömästi. Kiinalaisten käytöstapoja kauhistellaan maailmalla ja jos kiinalainen turisti esimerkiksi käyttäytyy typerästi on se kiinalaisuuden seurausta. Katsoin juuri youtubesta (hassujen/turhien)uutistenkommentointikanavaa, jossa he puhuivat kuinka kaksi kiinalaista oli käännytetty lentokentältä USA:ssa heti takaisin Kiinaan aiempien huonojen käytöstapojen takia. Kommentoivat nauroivat, kuinka kiinalaisilla ei ole mitään älyä, kuinka käyttäytyä, eikä maalaisjärkeä. Pitää kuitenkin miettiä, kuinka monta kiinalaista matkustaa ulkomaille vuosittain ja kuinka moni heistä osaa käyttäytyä. Prosentuaalisesti varmasti suurempi osa kuin esim. suomalaisista, jotka osaavat kyllä aina hämmästyttää mm. risteilyillä.
   "Kiinalaiset syövät koiria", "kiinalaiset räkivät kaikkialle ja kaikkialla", "kiinalaiset pissaavat ja kakkaavat kadulla" jne lausahduksia kuulee usein. Joo, okei, pakko myöntää, että näissä piilee totuuden siemen,  mutta ei koko totuus. Mä oikeasti oletin ihmisten ulostelevan Pekingin kaduilla ilman mitään häpeää. En ala väittämään, etten olisi nähnyt äidin nostavan lapsensa pissaamaan ostarin roskikseen kaiken keskellä, todentanut lasten pissivän pulloihin tai kuullut, kuinka kaverin host-perheessä perheen isä otti rennosti mukin pojaltaan, joka oli juuri tyhjentänyt rakkonsa sinne, koska vessa oli varattuna hetken. Mutta ei Peking ole täynnä mitään ulosteita, herran jestas! Kiinalainen paheksuisi yhtä paljon sitä suomalaista spussea kusella jonkun talon kulmalla tai kännissä olevaa teiniä puskapissalla kuin me kiinalaista tekemässä tarpeitaan.
   Koiria ei syödä (paitsi pohjoiskiinalaiset kyllä naureskelevat, että etelässä tehdään näin), eikä saasteet oikeasti lillu ilmassa joka päivä ja iske päin naamaa kun saavut Pekingiin. Mulla oli käsitys, että Pekingiin saavuttuasi, astuisit kuin suljettuun tilaan, jossa on pysähtynyt saastepilvi. Että saasteet olisivat läsnä joka päivä ja että hengittäminen olisi vaikeampaa. Tämä tietysti riippuu vähän ihmisestä, jotkut ovat paljon arempia saasteille kuin toiset, mutta itse en kärsi saasteista kuin todella pahoina saastepäivinä.
 
Liian usein luen matkablogeista tai kuulen, kuinka joku on ollut Kiinassa, eikä viihtynyt yhtään. En pysty ymmärtämään. Kiina taitaa olla kyllä vähän sellainen vihaa tai rakasta -maa, mutta miten tämä niin paljon eroaa joiltain osiltaan muista kehittyneistä maista ja toisilta osiltaan köyhemmistä maista, kuten Vietnamista sun muista? Kun kuulen jotain huonoa Kiinasta, tuntuu kuin omasta rakkaasta puhuttaisiin pahaa. Tekee mieli puolustella ja selitellä miksi olet ymmärtänyt väärin.
Ei Kiina ole paha oikeasti.
 
Kaunis se on syksy täälläkin.
 
 
Ja kyllä, myös täällä on luontoa.

Tiedättekö sen tunteen, kun olet aina pitänyt jotain asiaa totuutena, ja yhtäkkiä se läpsäiseekin sua kasvoihin ja onkin jotain ihan muuta? Olen aina lähtenyt mun kielitunneille varaten matkaan melkein tarpeeksi aikaa ja saapunut yleensä paikalle 9:32. Opettaja on usein valittanut, että olen myöhässä ja viime viikolla jopa uhkasi, että jos vielä tuun myöhässä, pitää mun laulaa (tää on meiän open outo rankaisumenetelmä aina välillä), mihin mä vaan vastaan kieltävästi ja kurtistan kulmia tiukkapipoisuudelle. Siis c'mon, kaksi minuuttia, onko niin paha?
   Eilen sitten harjoittelemme kellonaikojen kertomista ja tehtävässä minun pitää kertoa mihin aikaan tunti alkaa. Vastaan tietysti, että 9:30. Opettaja ja luokkatoverit katsovat minua ja käy ilmi, että tunti alkaakin 9:20 - on alkanut viimeiset kuusitoista viikkoa. Kappas, olen ollut myöhässä tunnilta neljän kuukauden ajan. Ihmekkös kun opettaja tuntui niin kyllästyneeltä mun "parin minuutin" myöhässä tulemiseen. Alkaisi muakin varmaan ärsyttää jos joku tietty sama ihminen olisi poikkeuksetta myöhässä. Mutta oikeasti, joskus, varsinkin ekassa perheessä asuessani, saatoin olla hoodeilla jo yhdeksän maissa ja sitten tapoin aikaa seikkaillen lähikaduilla ja 7elevenissä, kunnes kello löi 9:30. Ei KUKAAN ole koskaan kertonut mulle, että tunnit alkaakin 9:20, eihän?
   Toinen "mun koko elämä on ollut valhetta" -tapaus onkin jopa vielä musertavampi. Mun vanha perhe ei omistanut uunia (, mikä on normaalimpaa Kiinassa kuin kyseisen kapistuksen omistaminen - ainakin oman käsityksen mukaan), minkä takia meinasin hyppiä riemusta kun näin nykyisen perheeni keittiössä uunin. Voisin tehdä suomalaista ruokaa, leipoa vaikka mustikkapiirakkaa tai jotain muuta, mitä suuni suuresti kaipaa. Olen elänyt vahvasti oletuksessa, että uunihan se on, kunnes viime viikonloppuna Ayi avaa luukun ja se paljastuukin jonkinlaiseksi astiansäilytysjutuksi. Kuinka monta vastoinkäymistä voi yksi ihminen kestää?
 


Mun asunto on todella kylmä. Joudun nukkumaan kahden peiton kanssa ja jos ei alemman jokaista reunaa ole onnistuneesti käännetty oman ruumiin alle, tulee kylmä. Mun vessan ikkuna ei sulkeudu kunnolla ja jos tulee, noh sanotaanko, että sen kyllä huomaa. Varsinkin aamuisin vessa on kuin jääkaappi ja suihkusta on lievästi sanottuna erittäin ikävä tulla pois - jos suihku siis on edes lämmennyt. Perheen ensimmäinen au pair oli käymässä meillä perjantaina ja kertoi, että lämmitykset laitetaan päälle joulukuun puolessa välissä. Sanoit mitä!? Vielä puolitoista kuukautta ja ilmat kylmenevät kylmenemistään? Tuskin maltan odottaa.
   Pekingin säät ehkä hellivät pitkälle syksyyn, mutta tekivät täyden uukkarin aivan yllättäen. Syyskuun lopulla pystyi vielä käyttää hametta ilman mitään sukkahousujärjestelmiä ja lyhythihaisella tarkeni lähes poikkeuksetta. Vielä lokakuun alussakaan ei mitään takkeja tarvittu, mutta se taisi olla vain yhden yön siirtymä kun yhtäkkiä olikin todella kylmä. Varjossa on todella kylmä, mutta auringossa paahtuu edelleen kun on pakosti varustautunut lämpimillä vaatteilla. Lämpimillä ja lämpimillä tosin, omassa tapauksessani lämpimin takki on nahkatakki ja sillä kyllä pärjää vielä, mutta tunnen jo kylmän tuulen puhaltavan, enkä edes halua tietää, miltä se tuntuu keskitalvella. Pekingistä on kolmen tunnin ajomatka rannikolle, joten ei merikään ei pelasta. Onneksi mun perhe tulee käymään Suomesta ja tuovat mukanaan mulle talvitakin. Sanoinko joskus, että yritän pärjätä nahkatakilla..? Eeeeen.


Hauskin asia on kuitenkin vielä kertomatta. Okei, en lupaa, että tää naurattaa ketään muuta, mutta kummasti piristi mun arkea, vaikka laittoikin miettimään, että mitä hittoa. Kuten blogiani ahkerasti lukeneet tietävät, vietin heinäkuussa reilun viikon Harbinissa, koska perheeni lähti Japaniin, enkä saanut jäädä Pekingin kotiin. Majoituin entisen host-perheeni isän siskolla (? kai) ja perheeseen kuului pari vuotta itseäni vanhempi poika, jota kutsun nyt nimellä P, koska hänen oikeasta nimestä ei ole yhtään hajua. Harbinissa tutustuin myös poikaystävääni Daveen, joka kutsuttiin tulkiksi oltuani viikon tuppisuuna, sillä kukaan P:tä lukuun ottamatta ei puhunut yhtään englantia (ja P ei puhunut minulle kuin varmaan kaksi lausetta koko aikana), enkä minä 3vk Kiinassa oleskelleena yhtään kiinaa. Dave isänsä kanssa siis tuntevat perheen, jossa majoituin ja näin tiemme kohtasivat kaupungissa, jossa kumpikaan ei edes asu (Dave töissä kolmen tunnin päässä pienessä kaupungissa, josta isompaan kaupunkiin halutessaan ja työasioissa tulee Harbiniin välillä), itselläni noin. seitsemäntuhatta kilometriä kotoa.
   Pekingiin palattuani en-jaksa-selittää-miksi kerroin host äidilleni, että tutustuin Harbinissa poikaan, jonka kanssa olen yhteyksissä aktiivisesti ja olin varma, että juoru kiitäisi Harbinin porukoille sekunnin murto-osassa ja näin myös Daven perheelle, joka ei tässä vaiheessa vielä tiennyt meidän läheisimmistä väleistä mitään. Meninpäs vielä kuvailemaan tätä "Harbinin poikaa" sen verran tarkasti, että henkilöstä ei kyllä voisi erehtyä.
   Taustatiedot sikseen, viime viikolla, (miksi kaikki mun oudot asiat kävi parin päivän säteellä toisistaan..?) ihme kyllä, vasta kolmen kuukauden jälkeen, kantautui juoru viimein perille. Ja viikonloppuna sitten P:n isä informoi Davea, että ex host-perheeni lähti vain Japaniin, jotta minä menisin Harbiniin ja tapaisin P:n. Että perhe ei itseasiassa edes oikeasti olisi mennyt Japaniin ollenkaan. Minut oli siis suunniteltu paritettavan P:n kanssa. Kuinka ajattelevaista. Ja tässä vaiheessa pakkoa sanoa, että P ei ole yhtään sellainen mies, jonka itselläni näkisin. Ei lähelläkään. En usko, että kukaan oikeasti näkisi meitä yhdessä, mutta ilmeisesti tämä oli suunnitelma.
   Siitähän draama vasta draamaksi muuttuikin, koska näin ex-perheestäni kuvia Japanissa ja myös tavatessani host momin ekaa kertaa - jo Suomessa - ja silloin kun he eivät olleet vielä edes päättäneet, ottavatko minut au pairiksi, kertoi hän, että he ovat menossa Japaniin. P:n isä siis valehtelee Davelle syystä X. Mitä hittoa? Tai ehkä hän oli itse itsenäisesti tehnyt tämän suunnitelman saada pojalleen eurooppalainen tyttö, mutta P tuskin itsekään oli jutussa mukana, koska kuten sanottu, ei puhunut melkein mitään, eikä ottanut mitään kontaktia. Olen silti erittäin hämmentynyt. Ei Suomessa toimita näin.

Pahoittelut ikuisista auringonlasku-kuvista. Mieluummin kuitenkin ne, kuin ei mitään, eikö?