Wake me up when October ends

maanantai 5. lokakuuta 2015
Voisin syyttää mun hiljaisesta syyskuusta Kiinan nettiblokkauksia, mutta itse asiassa keksin ratkaisun siihen noin puolessa välissä kuukautta. Joku voisi nyt olettaa, että otan kypsästi syyn omille harteilleni, mutta sinulle minä sanon, että väärä hälytys! Minulla on nimittäin loistava syntipukki ja se en todellakaan ole minä. Tämä henkilö on vastakkaisen sukupuolen edustaja, joka palasi lomailemaan kotikulmilleen Pekingiin Pohjois-Kiinasta ja koska en halua kuulostaa ihan sekopäältä, en kerro, että vietimme yhdessä joka päivän kolmen viikon ajan (jos kertoisin asiasta, tarkentaisin, että kaksi ensimmäistä viikkoa töitteni puitteissa ja viimeisimmän käytännössä 24/7, koska host perheeni lähti lomalle Thaimaaseen, enkä typerän viisumini takia päässyt mukaan, mutta sainpahan vapaaviikon). Ympäri Pekingiä on juostu siihen malliin, että olen vapaaviikon jäljiltä väsyneempi kuin jos olisin ollut töissä. Palattuani kotiin eilen, nukuin viiden tunnin päiväunet. Kyllä, viiden. Ja arvatkaa mitä, olin edelleen väsynyt.


Olen kävellyt mustan taivaan alla perinteisillä kaduilla, jotka oli valaistu valoilla. Olen shoppaillut niin paljon, etten edes halua yrittää miettiä kuinka ikinä pääsen Suomeen tämän tavaramäärän kanssa - saati minne saan ne sijoitettua Pekingin kotona. Olen käynyt 798-taidealueella ja katsonut pahalla silmällä amerikkalaisten turistien ryhmää. Olen syönyt länkkäriruokaa vesi kielellä, mutta myös kaivannut kiinalaista kotiruokaa. Olen käynyt huvipuistossa ja ollut siellä täydellinen pelkuri (kukaan ei edes voi uskoa kuinka pelkuri). Olen tilannut netistä puuvärikynät - ja teroittimen - näin alusta sitä elämänsä aloittaa uudessa maassa. Olen ollut menossa drive in -leffaan, mutta kääntynyt pois kun kaikki elokuvat olivat vain kiinaksi. Olen lähtenyt Wangfujingiin sateella (= järkyttävä ruuhka) ja vieläpä taxilla (yritäppä saada taxia kotiin päin mennessä. Et todellakaan ole ainoa). Olen syönyt cold stone -jäätelöä niin monta kertaa, että yksi myyjistä oppi tunnistamaan meidät. Ja olen unohtanut käydä Kielletyssä kaupungissa.
   Tämän kaiken (eikä tässä tosiaan ole kaikki) lisäksi olen tavannut ns. paremman puoliskoni (siirappista), jolle nyt annan vihdoin nimen Dave, vanhemmat. Voi kyllä, aina kuulee juttuja, kuinka aasialaiset odottavat vanhemmilleen kumppanistaan kertomista ikuisuuden ja edes kaverit eivät välttämättä tiedä seurustelusta mitään. No minäpäs kävin lounastamassa Daven vanhempien kanssa. Kielimuuri oli kyllä pienoinen hidaste, mutta ainakaan en helposti pääse itseäni nolaamaan kun välissä on tulkki, joka mahdollisesti voi pelastaa minut jos sattuisin sanomaan jotain typerää.
   Tämä lounastelu oli myös vanhempien pienoinen tervetuloa Pekingiin Vera -juttu, mutta kyllä he tiesivät, etten ole pelkkä kaveri ja Daven isän olinkin tavannut Harbinissa samalla kuin poikansakin, joten hän tiesi erittäin hyvin mistä tämä blondi on mukaan tupsahtanut.
   MUTTA EI TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI! 27.9. vietettiin täällä kuujuhlaa (virallista nimeä en tiedä), jolloin kaikkien perheiden pitää olla yhdessä kuun ollessa lähimpänä maata. Tänä vuona kuujuhla oli samana päivänä kuin Daven syntymäpäivät ja minuthan toki kutsuttiin tapaamaan käytännössä koko sukua. Ainut englannintaitoinen serkku ei päässyt paikalle, joten päädyin jälleen enimmäkseen pinnistämään ymmärrystaitojani äärirajoille ja pitämään suuni supussa. Se viesti tuli perille ihan ilman mitään tulkkauksiakin, että minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.


Houhai

Perjantaina lähdimme Daven kanssa ulos sanoen toisillemme, että menemme kavereiden kanssa vain syömään illallista ja ehkä baariin parille, mutta clubille emme todellakaan lähde. Kello kolmen maissa aamulla kurvasimme KFC:n kautta kotiin arvatkaa vain mistä.
   Jos ikinä olet Pekingissä ja tunnet olosi yksinäiseksi, esimerkiksi ainoaksi valkoiseksi ihmiseksi maailmassa, suosittelen sukeltamaan Pekingin yöhön. Tähän aikaan jokainen ulkkis kuoriutuu ulos kolostaan ja saatat jopa hetkeksi unohtaa olevasi Kiinassa - kunnes pääset ilmaiseksi sisään clubille ihon värisi takia ja saat VIP-kohtelua muilta juhlijoilta. Itse en todellakaan koe olevani kiinalaisia parempi (tämä ei ikävä kyllä ole aina perusolettamus ulkkiksten keskuudessa), mutta kun clubilla minua tönäistessä toinen osapuoli pahoittelee sydämensä pohjasta, en voi valittaa. Suomessa takaisin tulee aina murhaava katse ja mahdollisesti pari kirosanaa, vaikka henkilö itse olisi läikyttänyt juomansa päällesi ja ollut koko välikohtauksen aiheuttaja.
   Täällä tosiaan pitää kyllä pitää päänsä kylmänsä, mikäli ei halua muuttua narsistiksi. Voitteko kuvitella kuinka helppoa olisi muuttua ylimieliseksi kun toiset kohtelevat sinua kuin jumalatarta? Perheeni entinen au pair kertoikin minulle varoituksen sanana, että tätä kannattaa tosissaan tietoisesti varoa. Hänen au pair -toimistonsa ihmiset kävivät turhan itsetietoisiksi nopeasti, enkä ole asiasta aivan kummastunut. Kun sinua katsotaan ihaillen joka päivä, kehutaan, kanssasi halutaan valokuvia, kaikki haluavat juttusille, saat erikoiskohtelua kuten ilmaisia sisäänpääsyjä ja VIP-pöytiä juomineen clubeilla, en todellakaan ihmettele, että monen pissaprosentti päässä on kasvanut uskomattomiin lukemiin.


Iltamme alkoi Sanlitunista Mojito man -kioskilta, joka kaikkien baarien välissä popitti reggaetonia ja pienestä koostaan (= yksi mies seisoo tiskin takana) huolimatta oli varsin suosittu. Tosin tähän saattoi vaikuttaa erittäin halpa hinta yllättävän vahvasta drinksusta (n. 2€).
   Kioskilla tutustuimme kolumbialaiseen mieheen, joka kutsui meidät jonnekin kattoclubille, jonne kaikki tytöt pääsisivät ilmaisiksi. Vielä nimiämme listaa varten antaessammekin kuiskimme Daven kanssa, että emme oikeasti lähtisi välttämättä mukaan, vaan lipeäsimme paikalta. Ja jos joku ihmettelee tätä nuutunutta fiilistämme, niin olimme juuri viettäneet koko päivän huvipuistossa, eikä meissä enää ollut jäljellä tippaakaan energiaa - tai niinhän me luulimme.
   Illan teemana oli juhlia minun kolmea kuukauttani, Kimballin ja Aaronin kuukautta, Jessican ensimmäistä viikkoa ja Bradyn kotiin lähtöä, mutta todellisuudessa nämä kaikki olivat vain tekosyitä, kuten arvata saattaa. En ala luettelemaan mistä kaikkialta itsemme löysimme illan varrella, koska ketään se tuskin kiinnostaa, eikä muistini moiseen pystyisikään, mutta "pääkohteemme" oli clubi nimeltään Circle. Kolumbialaisen miehen clubille emme koskaan päätyneet, mutta sen sijaan kolumbialainen kanssa au pair toiselta toimistolta hommasi meidät ilmaisiksi sisään Circleen ja tähän sisältyi myös ilmaiset juomat. Kuka kieltäytyisi? Varsinkaan joukko köyhiä au paireja, jotka haluavat nollata työärsytystä.
   Illan aikana tapasin ihmisiä vaikka mistä maasta, mutta heistä mainittakoon tanskalainen poikaporukka, joista yksi osasi laskea suomeksi neljään. Hassua miten sielunkumppanuutta voi kokea niin vahvasti vain koska joku on myös pohjoismaalainen. Itse asiassa kaikki eurooppalaiset paitsi britit (älkää kysykö miksi suljen heidät ulos tästä, koska ei ole hajuakaan) tuntuvat kuin veljiltä ja siskoilta, joiden kanssa alkaa aina heti puhua, kuinka rakastaa Eurooppaa. Ja se on totta, täällä identiteettini eurooppalaisena on syntynyt. En minä koskaan Suomessa kokenut olevani todella eurooppalainen, mutta täällä eivät pelkästään muut viittaa muhun eurooppalaisena, mutta myös itse puhun itsestäni sanoen "in Europe we-" tai "-because I'm European". Ikävä Eurooppaa kohtaan kokonaisuutensa on sinällään outo, mutta totta. Ikävöin Espanjaa ja Ranskaa ja kun ajattelen Saksaa ja Alankomaita, joissa kummassakaan en ole edes käynyt, tuntuu kotoisalta. Olen ylpeä kun musta puhutaan Eurooppalaisena. Dave kerran kutsui mua "Euro-girl":ksi, enkä voinut olla hymyilemättä. That's right, I am a Euro-girl! And damn proud of it.

Long story short, Dave on palannut takaisin kaupunkiinsa, jossa on töissä ja näin ollen ehdin itse asetella kauniit kätöseni läppärini näppäimille useammin. Väsymykseni puolesta voisin kyllä nukkua kuukauden verran, mutta yritän olla ihmisiksi.
6 kommenttia on "Wake me up when October ends"
  1. Kauheen kivasti kirjoitat! Toinen au pair, tosin Australiasta, jää lukemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon! Mäkin jään lukemaan sun blogia, aina kiva kuulla muiden au pairien kokemuksia :)

      Poista
  2. Aaaah olipa ihana postaus :D Miä kaipaan ihan sikapaljon kaikkia Kiina-tekemisiä. En miä osaa selittää mitä eroa sillä on kävellä Euroopan kaduilla kun tallustella Beijingissä, mut siellä on vaan se oma tunnelmansa ja kaikki on jotenkin kivempaa?

    Ruokakommentit: Cold Stone on MAAILMAN PARASTA! Siis mulla oli varaa syödä sitä ehkä kolme kertaa koko vuoden aikana, mutta miten jäätelö voi maistua niin hyvältä? :D Mojito Man oli mun lemppari ennenkun nappasin sieltä mukaani vuoden ainoan "alkoholimyrkytyksen"... Vetäsin kaks mojitoa ja maailma pyöri seuraavat neljä päivää (eli siis tuhat tuntia lentokoneessa, bussissa ja junassa matkstamista). Ei kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mäkin kyllä maistoin mojito manissa pienen sellasen viban, että kannattaa jättää vaan yhteen :D kaveri valitti jo sen jälkeen vatsakipua..

      Ja tosiaan, Pekingissä on kyllä sitä jotain. Aina kun mietin kuinka mä haluan lomalle ties minne, palata suomeen hetkeks tai mennä opiskelemaan muualle, pystyn aistia heti sen kaipauksen Peksuun :D miten täältä muka koskaan voi lähteä..?

      Poista
  3. Mä niiiiiiin tiedän mitä tarkotat tolla Eurooppa-ikävällä. Mäkin oon täällä Shanghaissa lähinnä kiinalaisten ja ja jenkkien ja kanadalaisten ympäröimänä, ja yhtäkkiä oon löytänyt ihan uuden Eurooppa-identiteetin itselleni. :D Oon eniten suomalainen MUTTA lähes yhtä paljon eurooppalainen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hassua miten tollaset asiat tulee esiin, kunhan lähtee tarpeeksi kauas kotoa :D Itse en ennen Kiinaan valmistautumista ja täällä olemista kokenut edes olevani mikään kovin Suomi-rakas, mutta nyt olen kotimaan suuri puolestapuhuja :D

      Poista