100

tiistai 13. lokakuuta 2015
10.10 tuli täyteen 100 päivää Kiinassa ja samana päivänä rikkoontui myös 10 000 käynnin rajapaalu blogissa. Tämän kerron, koska toivon sen tuovan samanlaista mielihyvää jonkun muunkin aivoihin kuin omiini.

Näin Gongsan-ostarin taulu mua kuvaili pari
kuukautta sitten - ja varsin osuvasti kuvailikin.

Tuntuu kuin olisin reilussa kolmessa kuukaudessa kasvanut ainakin kolme vuotta. Muistan kun tulin Pekingiin ja se jotenkin lävähti päin kasvoja, kuinka nuori mä oikeasti oon. Suomessa olin jostain syystä astunut sellaiseen harhaluuloon, että lukion jälkeen olisi kypsä ja valmis kaikkiin elämän tyrskyihin. Täällä jatkuvasti sen jälkeen kun ihmiset kysyivät mun ikää, sain kuulla kommentin "so young!" ja päivittelyä siitä kuinka nuori mä olin ja kuinka olin päätynyt yksin Kiinaan asti. Ihmisten ihmettelyyn saattoi tosin liittyä se, että aasialaiset arvioivat valkoisten iän yläkanttiin ja oikea ikä saattoi olla puhdas yllätys.
   Jatkuvasti kuultuani olevani kamalan nuori, tajusin sen olevan sataprosenttisen totta. Mä olen nuori ja mulla on koko elämä edessä. Mulla ei oo kamalan paljon velvollisuuksia ja voin päättää minne suuntaan tämän vuoden jälkeen - vai jäänkö kenties Kiinaan. Voin olla vapaasti sinisilmäinen maailmaa kohti ja suuremman elämänkokemuksen puutteen takia antaa suoraviivaisia ratkaisuja ja mielipiteitä mihin tahansa asiaan. En ole vielä kokenut todellista töissä käymistä, enkä maksanut laskuja. En ole muuttanut omilleni (vaikka Helsingistä Pekingiin siirtymisen voisi kyllä sellaiseksi lukea), enkä edes opiskellut tutkintoa.
   Lukion todistus kädessä lähdin kokeilemaan siipiäni uudessa maassa ja uudessa maanosassa. Ja kappas, viimeksi eilen minua kutsuttiin kypsäksi ja länsimaalainen toveri sanoi arvioineensa minun olevan 22-23 iän luokkaa. Joten HAH, nuori ja naiivi Vera on kadonnut jonnekin Pekingin sokkeloisten katujen varrelle. Tai no ei ehkä oikeasti, kyllä mä vieläkin koen olevani se sama untuvikko, mutta ehkä hieman laajemmalla käsityksellä maailman menosta ja parilla uudella kokemuksella varustettuna. Dave joutuu kyllä vieläkin aina muistuttelemaan, että Kiina ei ole Suomi, eli liian hyväuskoinen ja varomaton ei voi olla.

Tykkään kyllä mun ikkunan & parvekkeen näkymistä.

Tässä viisauksia, joita olen oppinut viime kuukausien aikana:

- Kun eteläafrikkalainen kertoo Pekingin taxien olevan kalliita, älä kuuntele häntä. Suomalaiselle taxit ovat halpaa hupia täällä (ja kyllä, itse olin pitkään siinä uskossa, että taxit ovat kalliita - vähintäänkin Suomen tasoa siis)
- Alkoholi on todella tujua - paitsi bisse. Sitä saisi varmaan litkiä hyvän tovin, mikäli haluaisi päästä humalamaiseen tilaan
- Osta saastemaski. Oikeasti (t. joku joka muistaa asian aina vasta kun saasteet peittävät jo näkökentän)
- Matka kestää kaikkialle vähintään tunnin, ei väliä kuinka lähellä luulisit kohteen olevan
- Kun kiinalainen luokittelee jonkun ruoan tuliseksi, kannattaa uskoa
- Älä luule Kiinan muurille menon olevan pieni rento kävelyretki
- Ota lämpimällä säällä AINA vesipullo mukaan
- Jos aurinko paistaa, on kuuma. Älä aina kanna sitä takkia mukana vain koska on jo lokakuu
- Tingi!
- Jos menet au pairina yöpöttelemään baariin, on hyvin mahdollista, että tullessasi kotiin ovat ovet lukossa ja joudut nukkumaan kuistilla (tosi tarina kaverilta)
- Opettele hyvissä ajoin sanomaan "bu yao" (=en halua), "bu zhidao" (=en tiedä) ja "ting bu dong" (=en ymmärrä). Näin vältyt mahdollisesti tyrkyttäjiltä ja keskusteluilta, joita et jaksa käydä. Huom. painosanalla mahdollisesti
- Älä oleta autojen väistävän sinua - koskaan. Ei väliä kellä on mikä liikennevalo tai kellä etukulkuoikeus
- Ruuhkaa on aina, oli kello 14:00 tai 02:00
- Kiinalaisten ajankäsitys on erittäin häälyvä
- Kanna aina paperia mukana vessaa varten, sillä julkisissa vessoissa harvoin on paperia
- Älä pelkää virheitä, uskalla heittäytyä ja antautua elämän vietäväksi, älä tyydy olemaan hiljaa ja sivusta seuraaja, anna mennä täysillä!
- "You're poop stain in Yoda's rotten underwear" on loistava dissi

Ja varmaan paras lausahdus, jonka olen koskaan kuullut:
"You have like.... Fat honey legs" - Peter 2015

Sadan päivän aikana olen ollut vankina ja vapaana - vapauskuvan pitäisi kyllä olla
Pekingin kadulta, mutta suomalaiselle oli meren kohtaaminen varsin symbolista.

Sata päivää Suomessa ei koskaan ois voinut olla näin tapahtumarikkaita ja unohtumattomia, joten en voi kiittää menneisyyden itseäni tarpeeksi siitä, että päätin lähteä tälle rankalle, mutta erittäin palkitsevalle reissulle. Tuntuu uskomattomalta ajatella, että 1/3 on jo koettu - vaikka ei se seikkailu tähän yhdeksään kuukauteen päätykään. Tästähän se todellinen seikkailu vasta alkaa. Ensi vuodeksi pitäisi saada jonkinlainen suunnitelma ja vaikka Suomen menoa välillä tuleekin ikävöityä, kyllä mun sydän taitaa sykkiä maailmalle päin. Suurempi ongelma onkin sitten se, että minne. Kiinalaisen poikaystävän omistaminen (onko omistaminen väärä sanavalinta...??) ei todellakaan helpota asiaa, varsinkin kun hän on jumissa töissä vielä jokusen vuosia, eikä voi jättää Peking - Pohjois-Kiina -akselia. Itse en panisi pahitteeksi jäädä Pekingiin, mutta koulut - varsinkaan ulkomaalaisille - eivät ansaitse yhtään kehua. Saa nähdä mistä sitä itsensä löytää. Pekingistä on tullut toinen kotikaupunki, enkä olisi valmis vielä lähtemään. Kodiksi on muutenkin asetuttu sellaisen tavaramäärän kanssa, että ihan helposti en täältä pois pääsisikään.

Sadan päivän aikana olen tuntenut varmaan kaikki mahdolliset tunteet ilosta suruun, liikuttumisesta inhoon, rakkaudesta vihaan ja onnellisuudesta epätoivoon. Olen tuijottanut ikkunasta ulos toivoen, että pääsisin tutustumaan kaupunkiin tietäen, että en pääse itsenäisesti ulos kuin kerran viikossa ja silloinkin vain kielitunnille mentäessä ja olen eksynyt lukuisia kertoja ajatellen aina, että tämä on mahtavaa.
   Vaikka ensimmäisinä kahtena kuukautena koinkin paljon kaikkea kivaa, jälkikäteen ajatellen huomaan kuinka pimeiltä nuo kuukauden tuntuvat verrattuna elämääni uudessa kodissa. Tietysti arkea on vaikea verrata, koska ensimmäisessä perheessä olin kesälomalla, mikä luonnollisesti tarkoitti sitä, että Timothy oli koko ajan kotona, kun taas tässä perheessä Alina ja Peter käyvät koulussa, mikä tuo minulla liudan enemmän vapaa-aikaa. Enkä voi tuomita ensimmäistä perhettä vain siksi, että he asuivat niin kaukana kaikesta, ettei mulla ollut mahdollisuuksia minkään tekemiseen.
   Selvisin vain sen tiedon avulla, että tiesin olevani siellä vain kaksi kuukautta (ja tietysti Timpan ihanuuden avulla!!), joten mikäli joku kanssa-au pair riutuu jossain onnettomana, suosittelen todellakin vaihtamaan perhettä. Itselläni kokemus olisi todella erilainen, mikäli olisin majaillut ensimmäisessä perheessä koko vuoden, enkä voisi muistella Kiinaa yhtä lämmöllä. Vaikka au pair onkin apurina perheessä ja elää sen perheen tavalla, pitää muistaa, että se on kuitenkin OMA elämä ja OMA välivuosi (/mikä lieneekään), eikä kenenkään pitäisi tyytyä liian vähään. Siksi lisäys viisauksien listaan:

- Älä tee kompromisseja oman onnellisuuden kustannuksella, äläkä tyydy liian vähään.

Kun näin viisas olen nykyään, voin myös kertoa, että onnellisuus on oikeasti kiinni omista valinnoista. Lähdetkö näkemään kavereita, vaikka ei sillä hetkellä ehkä tuntuisi siltä, ostatko kirjoja, värikyniä, kynsilakkoja (oikeasti kun sain lakata kynnet ensimmäistä kertaa melkein kuukauden paikkeilla, tuntui kuin olisin saanut sangollisen uutta energiaa) ja muita asioita, joilla voit ilmaista itseäsi, vai tyydytkö valittamaan tarvikkeiden puutteesta? Jaksatko katsoa joka päivä ulos ikkunasta ja ajatella kuinka etuoikeutettu olet siinä seisoessasi? Osaatko arvostaa pieniä asioita, kuten metrolla kulkemista tai kun huomaat ymmärtäväsi sanoja ihmisten keskusteluista? Voit valita, haluatko nähdä eksymisen tapana nähdä uusia paikkoja vai ärsyttävänä hidasteena. Ovatko ihmiset kiireisiä vai päämäärätietoisia? Ovatko satunnaiset roskat kadulla mieleenpainuvampia kuin kaikki hienoudet? Haluatko muistaa saastepäivät vai sinisen taivaan?

Nään auringonlaskevan aina saman maiseman taakse, mutta silti se jaksaa
kiinnostaa päivästä toiseen ja tallentuu usein kännykän muistiinkin.
2 kommenttia on "100"