Image Slider


Elämässä pitää aina ylittää itsensä, eikös? Niinpä päätin kokeilla jotain aivan uutta Hoi Anissa ja varasin itselleni paikan yhden päivän kokkauskurssilta. Ruoanlaittotaitoni rajoittuvat pastaruokiin ja pakastekeittojen keittämiseen (Macaussa olen myös masteroinut pakaste-dumplingsien valmistamisen jalon taidon), joten kurssia varatessa meinasin jänistää koko jutusta. Onneksi en kuitenkaan tehnyt niin, sillä kokemus oli varmaan kaikista mieleenpainuvin koko matkalta.

Kurssin nimi oli Thuan Tinh Island Cooking Tour, enkä voi suositella sitä tarpeeksi. Minua tultiin hakemaan hotellilta 8:30 taxilla, jossa oli sisällä jo Aussi-perhe, joista mainitsin hieman edellisessä postauksessa. Meidät ajettiin vanhaan kaupunkiin paikkaan, jossa muut kurssilaiset olivat jo odottamassa. Meitä oli kaksitoista, puolet 20-30 vuotiaita ja puolet 40+. Ja sitten tietysti 10-vuotias Ally (, joka ei jäänyt yhtään muiden jalkoihin kokatessa).


Ensimmäinen aktiviteetti oli mennä paikalliselle marketille ostamaan raaka-aineita, joilla tulisimme kokkaamaan. Marketti oli värikäs, äänekäs, täynnä ihmisiä, sekä paikka, jossa en varmasti olisi käynyt itsenäisesti. Todellakin näkemisenarvoinen paikka. Oli hienoa nähdä paikallisten elämää ja kuten huomaa, marketti oli erittäin kuvauksellinen haha.

Marketti oli aivan sataman vieressä ja sieltä hyppäsimmekin puiseen veneeseen, jolla ajoimme viitisentoista minuuttia. Vaihdoimme vielä kahteen pienempään veneeseen, joita kumpaakin souti (tai siis melalla potki pohjasta vauhtia) paikallinen nainen. Ajoimme vesikookospuu-istutusten (?) ohi saareen, jossa varsinainen kurssi tapahtui.


Ihan aluksi saimme kokeilla riisimaidon tekoa, johon kuulemma oikeasti menisi kolmisen tuntia. Itse väsyin jo parissa minuutissa hah. Asetuimme kokkauspöydillemme suuren katoksen alle ja kokkimme aloitti kurssin. Hän oli hauska ja puhui hyvää englantia.

Jokaisen ruokalajin teko alkoi yhteisellä demonstraatiolla, jossa kerrottiin tarvittavat ainekset, niiden määrät ja mitä tehdä ja missä järjestyksessä. Olin aivan kauhuissani, sillä en millään voisi muistaa kaikkea. Onneksi mausteiden määriä huudeltin kokkauksen aikanakin tyyliin "half, one, half" (lusikallista) ja sitten piti vain muistaa milloin puhuttiin mistäkin. Jos oli aivan hukassa, kierteli pyödillä apuri, joka ei puhunut mitään parasta englantia, mutta osasi auttaa jos näytti peuralta ajovaloissa. Itse yritin kopioida vieressäni olevalta saksalaiselta pojalta mahdollisimman paljon, mutta hän oli selvästikin edistynyt kokki, joten jäin hetkessä jälkeen. Ei se mitään, sain kaiken valmiiksi itsekin ajallaan. Ja ihme ja kumma, kaikki tekeleeni maistuivat hyvälle!


Jokaisen ruokalajin välissä oli tauko, jolloin söimme tekeleemme ja kävimme haistelemassa sivupöydällä olevia patoja, jotka olimme laittaneet tulille aivan ensimmäiseksi. Käyttäisimme lientä viimeiseen ruokaan sen muhittua 1,5h. Kokkaaminen oli helppoa, koska demonstraation aikana työntekijät valmistelivat työpisteemme niin, että siinä oli ainoastaan kyseisessä ruoassa tarvittavat ainekset ja niitä juuri oikea määrä. Jos kotonakin joku preppaisi ruokani ja siivoisi jälkeni, saattaisin kokata ahkerammin :D Parasta oli, että kurssihintaan (35 USD) kuului tuore, itsevalmistettu passion fruit -mehu, jota kaadettiin lisää laseihimme sitä mukaan kuin sitä joimme. Nam.

Tässä vielä kaikki annokset (jos on allergioita tai on kasvissyöjä/vegaani, voi siitä etukäteen ilmoittaa ja sitten saa hieman eri reseptit):

Katkarapu spring roll ja maapähkinäkastike

Vietnamilainen pannukakku riisipaperissa (välissä salaattia) ja tulinen kastike

Nuudeleita kastikkeessa ja pihviä (designin sai suunnitella itse)

Hanoi-tyylinen pho

Lopuksi saimme reseptit itsellemme ja minibussi ajoi meidät takaisin kaupunkiin. Sai itse toivoa, halusiko jäädä vanhaan kaupunkiin vai palata hotellille. Ryhmällämme oli koko ajan hyvä meininki ja jälkiruoka-ananasten aikana ehdin hieman jutella vieressäni olevan saksalaisen kanssa ja kysellä South East Asia -vinkkejä.

Kuten alussa mainitsin, tämä kurssi oli todellakin yksi matkani kohokohtia. Oli kiva kokeilla jotain aivan uutta, nähdä erilaisia paikkoja kuin missä itse liikuin ja sosialisoida muiden matkaajien kanssa. Yleensä en tee ohjattuja aktiviteetteja, mutta Hoi Anin molemmat retket olivat niin onnistuneita, että ehkä pitäisi avartua lisää. Varsinkin yksinmatkaajalle vedetyt retket ovat hyvä vaihtoehto. Ja tosiaan, "tour" ei todellakaan tarkoita, että pitäisi istua jossain turistibussissa eläkeläisten kanssa ja kuunnella suomalaisen oppaan selostusta paikoista. On niin paljon kivoja ja erilaisia tapoja tutustua paikalliseen kulttuuriin. Yksi parhaista tavoista päästä käsiksi uuteen kulttuuriin on vatsan kautta, se on varmaa.
Olen jo kahtena iltana yrittänyt aloittaa tämän postauksen kirjoittamisen. Molemmat kerrat ovat jääneet vain yrityksiksi, koska en yksinkertaisesti osaa pukea tuntemuksiani sanoiksi. Olen vain niin onnellinen siitä, millainen matkani oli. Lähdin sooloilemaan tilanteen pakosta, mutta loppujen lopuksi olin niin innoissani siitä ajatuksesta, että pistin sormet ristiin sen puolesta, ettei kaverini loma osuisi samaan ajankohtaan. Kuulostaa ehkä hieman karulta, mutta Hoi An vaikutti täydelliseltä paikalta totutella yksin matkustamiseen - ja sitä se olikin. Se oli juuri sellainen paikka, jossa oli hyvä kokeilla siipiään.

Viime aikoina olen kokenut oloni jotenkin juurettomaksi ja kuin en olisi kulkemassa mihinkään suuntaan. Minulta kysytään jatkuvasti, mitä aion tehdä valmistuttuani, enkä voi vastata kuin nauramalla ja kouhattamalla olkia. Tykkään pitää oveni avoimina, mutta jostain syystä tämä ns. tyhjän päällä leijuminen on alkanut ahdistamaan. En koe täysin kuuluvani mihinkään, enkä tiedä miten ikinä voin asua missään tuntematta halua vaihtaa maisemaa parin vuoden kuluttua. En vain tiedä, missä minun paikkani täällä maailmassa on ja onko sellaista. Mitä jos en koskaan viihdy missään täysin? Olen todella huono pysähtymään ja nauttimaan nykyhetkestä ja koko ajan minulla on halu suunnitella tulevaa. Hoi Anissa kuitenkin vihdoin pystyin vain olla murehtimatta mistään. Ja vielä kotiin palattuanikin on tämä rauhoittuneempi olo vieläkin päällä.


Takanani oleva hyvin laimea (aktiivisuuden kannalta) soolomatka Pattayaan kalpenee täysin Hoi Anin matkan rinnalla. Päätin jo etukäteen, etten aio tehdä samaa mokaa ja vain löhötä altaalla ja käydä parissa samassa ravintolassa koko aikaan. Halusin nähdä ja kokea. Ja niin tein.

Hotelliltani sai ilmaiseksi pyöriä lainaan ja niinpä päätin hyvin extemporesti lähteä polkemaan vanhaan kaupunkiin eräänä sateisena päivänä. Viimeksi olin pyöräillyt kaksi vuotta sitten Guilinissa ja sitä ennen vuonna nakki ja muusi. Pyörän satula oli aivan liian korkealla ja vietnamilainen liikenne oletettavasti hullua, joten kokemus ei ollut todellakaan positiivinen. Palasin hotellille nilkat naarmuilla ja vannoin, etten enää ikinä pyöräile.

Niinpä seuraavana päivänä lainasin pyörän taas ja poljin rannalle syömään. Tällä kertaa satula oli oikealla korkeudella ja kokemus paljon parempi. Liikenteeseenkin, ihme ja kumma, tottuu. Tästä alkoi pyöräilyintoni, joka jatkui koko matkan ajan. Pyörän selässä hienojen maisemien ohi viipottaessani oli niin puhdas vapauden tunne.


Hoi An on pieni kaupunki, jossa ei kertaakaan tarvinnut pelätä, ei edes pimeällä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja puhuivat tarvittavan hyvää englantia, joten ei kielimuuristakaan tarvinnut kärsiä. Hintataso oli niin alhainen, että turistimmissakin ravintoloissa söi alle 4€:lla ja minun opiskelijabudjetille tämä kävi paremmin kuin hyvin. Tuli juotua hyvin monet smoothiet ja mehut, yleensä kun en laittaisi rahaa moisiin aterian lisukkeisiin.

Yövyin hotellissa nimeltä Hoi An Osaka Boutique Villa, usein lyhyemmin Osaka Villa, jossa henkilökunta oli todella mukavaa ja aina rupattelemassa kanssani. He kyselivät aina päivän suunnitelmista ja varmistivat, että olin tullut kotiin. Joka ilta noin seitsemän aikaan soi puhelin aamupalatilauksen johdosta. Hotellissa ei nimittäin ollut buffet-aamiaista, vaan joka kerta (jos halusi vaihtaa tilauksen) piti rastittaa ruutuun mitä halusi seuraavaksi aamuksi. Itse valitsin aina passion fruit -mehun, banaaniletun ja jonkun kolmannen jutun. Hotellin ravintolassa oli vieläkin pystyssä joulukuusi ja välillä tuli joululaulujakin.


Moporetkeni lisäksi kävin toisella maksullisella kierroksella, nimittäin kokkauskurssilla (siitä oma postaus myöhemmin). Sinne menin samalla taxilla erään australialaisen perheen kanssa ja meillä klikkasi alusta asti. Juttelimme kurssin ajan ja vaihdoin perheen äidin kanssa facebook-yhteystiedot. Seuraavana päivänä törmäsimme toisiimme vanhassa kaupungissa ensiksi pankkiautomaatilla ja sitten kadulla. Molempien porukoiden viimeisenä iltana söimme illallista yhdessä. Ei ehkä se normaalein seura, johon parikymppinen yksinmatkalla tutustuu, mutta tulimme niin hyvin juttuun! Sain kutsun Australiaankin haha. He muuten kuulemma luulivat minua alunperin amerikkalaiseksi aksenttini takia. En tiennyt edes, että minulla on amerikkalainen aksentti, mutta ilmeisesti niin :D

Sää ei kymmenen päivän matkani aikana ollut erityisen hyvä ja aurinkoa oli vain kolmena päivänä (arvaa kaksi kertaa ehdinkö palaa siinä ajassa - onneksi vain pieneltä alueelta). Vastoin 80-90% sadetödennäköisyyksiä loman loppupuoli oli kuitenkin sateeton ja kun lämpötilat olivat pilvisinä päivinäkin n. 25, ei ollut paljon valittamista. Ja ainakin pilvisyydessä on se hyvä puoli, ettei tuhlaa kaikkea aikaa rannalla. Itse koen aina aurinkoisella säällä velvollisuutta nauttia siitä makaamalla altaalla tai rantatuolissa. Meille suomalaisille kun helle ei ole mikään itsestäänselvyys.


Hoi An on tunnettu lyhtyjen valoloisteesta vanhassa kaupungissa auringon laskettua, mutta itse havahduin toiseksi viimeisenä päivänä vasta siihen, etten ollut vielä kokenut tätä. Hotellin shuttle-kuljetus heitti minut kaupunkiin 11 aamulla, joten vietin koko päivän odottaen pimeää. Kävin museossa ja parissa pagodassa vanhan kaupungin sisäänpääsylipulla (4,4€), mutta aika tuntui silti matelevan. Söin tacoja ja odotin. Kun aurinko vihdoin laski, oli näkymä upea ja onneksi en ollut lähtenyt hotellille etuajassa, kuten tylsistyksissäni ajattelin. Ärsyttäviä veneajeluiden ja lyhtyjen kaupustelijoita oli aivan liikaa ja kadut olivat täynnä turisteja, mutta oli siellä silti vain niin kaunista.

Viimeisenä päivänä kävin 3,5h hieronnoissa (hinta alle 40€ ja sisälsi pienen välipalan ja taxikuljetuksen..!) ehkäisemässä tulevan lukukauden stressiä. Hyvin pitkälle joululomaan tuntui kuin en olisi levännyt hetkeäkään ja koulu alkaisi aivan liian nopeasti, mutta nyt kun lomaa on enää viikko jäljellä, olen palaamassa kouluun ihan hyvin mielin. Hoi Anista sain mukaan niin monta hyvää kokemusta, jotka varmasti pysyvät mielen pinnalla vielä pitkään. Sain lisää itsevarmuutta, rohkeutta ja uskoa itseeni. Kyllä minä pärjään vaikka missä. Ei ehkä pitäisi sanoa heti edelliseltä matkalta palattua, mutta matkakuume, varsinkin soolomatkakuume, vain kasvoivat entisestään. Minnes sitten seuraavaksi? Mutta ensin, pysähdytään nykyiseen hetkeen ja sulatellaan Hoi Anin kokemuksia ihan kunnolla.